Mochi – japanilaiset riisileivonnaiset

mochi

Nuorempana suurin unelmani oli tulla näyttelijäksi. Tavallaan olen jo lapsuudesta asti yrittänyt paeta omaa itseäni. Pääsin unelmani kanssa suhteellisen pitkällekin – esiinnyin näytelmälavoilla, lausuin yksittäisiä repliikkejä tv-sarjoissa ja seisoskelin taustalla lukuisissa elokuvissa. Esiinnyin jopa tähtiroolissa lyhytelokuvassa, jota ei koskaan näytetty missään ja juonsin lifestyle-ohjelman pilottijakson, jota mikään tv-kanava ei halunnut ohjelmistoonsa.

Toisin sanoen olin siis melko suuri tähti.

Pieni osa siitä unelmasta elää yhä, ja elokuun lopulla palasinkin valokeilaan tv-mainoksen muodossa. Itseni julkinen nolaaminen ei tunnu enää ollenkaan niin jännittävältä tai palkitsevalta kuin aiempina vuosina, mutta jotain hyvää tästäkin nöyryytyksestä seurasi – varasin nimittäin juuri mainospalkoillani Tokion lennot!

Tokio on ollut yksi suurista unelmistani jo pitkään. Japani tuntuu olevan niin oma maailmansa, samanaikaisesti perinteikäs ja futuristinen, suloinen ja absurdi. Mielessäni pyörivät jo ramen-nuudelit ja sushit ja kaikki muut japanilaiset herkut. Aion ehdottomasti maistaa reissun aikana kaikki 200 erilaista Kit Kat -makua ja jos en sitä tee niin olen epäonnistunut ihmisenä. Sitä odotellessa fiilistelen kuitenkin näillä naurettavan helposti valmistuvilla mochi-palloilla – ja kun Japani on tunnetusti elektroniikan kehto niin tällä kertaa mikroaaltouuni pääsee töihin!

Ainekset:

2dl riisijauhoja

2dl vettä

3,5dl sokeria

0,5dl tomusokeria

lisäksi: tomusokeria käsittelyyn

(matcha-jauhetta, punaista väriainetta)

Ohjeet:

Mochit koostuvat lähinnä riisistä ja sokerista ja sille ne maistuvatkin. Lisää siis mochi-palloihin haluamiasi maku- ja väriaineita. Itse käytin matcha-jauhetta yksissä ja ruusuvettä ja punaista väriainetta toisissa mocheissa.

Sekoita kaikki ainekset keskenään kuumentamista kestävässä kulhossa ja kypsennä mikrossa 3 minuuttia. Sekoita huolellisesti, kypsennä vielä minuutti ja sekoita uudelleen erittäin huolellisesti.

Anna jäähtyä pari minuuttia ja levitä leivinpaperilla antelias annos tomusokeria. Kauho mochi-taikinaa lusikalla tomusokeroidulle alustalle ja pyörittele kämmenissä pieniksi palloiksi.

Voit myös tehdä monenväristä mochi-taikinaa ja pyöritellä niitä sisäkkäin!

Yksi kommentti

  1. ppe rasa

    Hyi mochit maistoin tänää.. kuinka joku voi ees tykätä.

    Tykkää

  2. Soranowa

    Vettä on ihan liikaa, koska taikina oli pikemminkin velliä kuin mochi-taikinaa. :/

    Tykkää

  3. Tuuli

    Joo ei tullut mochia risellan riisijauhoilla. Velliä vain. Pitää olla spessujauhoja, se olisi ollut kiva mainita reseptissä.

    Tykkää

  4. Tuuli

    Perun pahat puheeni. Kolme minuuttia lisää mikrossa muutti koostumuksenbtaikinamaiseksi.

    Tykkää

  5. Veera

    Tein näitä, mutta roskiin meni 😦 Olivat niin kauhean makeita, vaikka laitoin desilitran vähemmän sokeria, mitä reseptissä luki. Muuten vaikutti koostumus hyvältä!

    Tykkää

  6. Lilahh

    Hyvä kun kerroit, itse olin jo heittämässä taikinaa pois ja jättämässä vähän palautetta. Kiitos vielä!

    Tykkää

  7. Lilahh

    Mitä riisijauhoa käytit, itselläni ei onnistu vaikka kuinka yritän..?

    Tykkää

  8. Katriina

    Testasin ensin ohjeen mukaan oli liian vetelää ja jäähtyminen ei auttanut koostumusta. Olivat mikrossa lisä 3min kahteen otteeseen muttei auttanut. toinen kerta vähensin veden 1dl ja sokeriakin vähensin ettei sulaisi nesteeksi niin paljoa, edelleen vetelää. Ei toimi.

    Tykkää

    • Tuuli

      Muistaakseni käytin sushi tai puuro riisiä. Perus riisi ei ole tarpeeksi takertuvaa. Parasta olisi oikea mochi-riisi, mutta sitä on vaikea saada.

      Tykkää

Jätä kommentti