Bataattignocchit + salviavoikastike

bataattignocchi

Lupasin itselleni eilen etten ottaisi aikaisia aamuherätyksiä tavaksi, mutta niinhän minä tänäänkin jouduin heräämään jo ennen aamunkoittoa. Tänään syy aikaiseen nousuuni oli Wanhassa Satamassa järjestetyt markkinointiviestinnän messut. Odotukseni olivat melko korkealla, sillä edellinen messukokemukseni oli erittäin miellyttävä. Minulle selvisi kuitenkin nopeasti ettei markkinointimessuilla ja viinimessuilla ole juuri mitään yhteistä.

Onneksi kotona odotti sentään jotain hieman parempaa, tänään on sentään suuren juhlan päivä – uusi vuosi.

Okei, ymmärrän jos edellinen lause kaipaa hieman selvennystä. Uusi vuosi on aina ollut lempijuhlapyhäni, ja luonnollisesti haluan viettää sitä niin paljon kuin mahdollista. Kerta vuodessa ei vain riitä. Olen siis ottanut tavaksi huomioida tavalla tai toisella myös muita maailmamme vuodenvaihteita, kuten kiinalaisten uutta vuotta tai tänään alkavaa juutalaisten Rosh Hashanah -juhlaa.

Minun keittiössäni tätä juhlaa vietetään näiden helppojen ja herkullisten bataattignocchien muodossa. Balsamicolla rikastettu salviavoikastike vie gnocchit aivan uudelle tasolle – tämä on ehdottomasti juhlapäivätason makuelämys!

Ainekset:

2 keskikokoista bataattia

100g raastettua parmesaania

2rkl kookospalmusokeria

1tl muskottipähkinää

1tl suolaa

n. 2,5dl vehnäjauhoja

1 kananmunan keltuainen

salviavoikastikkeeseen:

50g voita

6-8 salvian lehteä

1 valkosipulin kynsi, puristettuna

lisäksi: parmesaanilastuja, balsamicoa

Ohjeet:

Aloita kypsentämällä bataatit uunissa – leikkaa ne puoliksi, töki haarukalla täyteen reikiä ja paahda 180-asteisessa uunissa folioon käärittynä ja kevyesti öljyttynä noin 30 minuuttia. Paahtamalla saat bataatin aromit parhaiten esiin.

Soseuta kypsä bataatti ja sekoita kaikki muut ainekset sen joukkoon. Valmiin taikinan on tarkoitus olla kiinteää, mutta kosketettaessa hieman tahmeaa. Vältä liian jauhon lisäämistä, jotta valmiit gnocchit tulevat pehmeiksi ja kuohkeiksi.

Irroita taikinasta puolikkaan peukalon kokoisia paloja, pyörittele jauhotetulla pinnalla ja paina varovaisesti haarukalla gnocchin keskiosaan jälki. Keitä pienissä erissä runsaassa suolatussa vedessä 3-4 minuuttia, kunnes gnocchit nousevat pintaan.

Valmista seuraavaksi salviavoikastike – ruskista voi kattilassa, lisää salvia ja valkosipuli ja kypsennä miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoitellen parin minuutin ajan. Lisää keitetyt gnocchit kattilaan ja pyörittele niin, että kastike tarttuu kaikkiin gnoccheihin. Viimeistele annokset parmesaanilastuilla ja hillityllä lorauksella balsamicoa. Nauti!

Advertisements
Avainsanat: , , , ,

4 thoughts on “Bataattignocchit + salviavoikastike

  1. Nanne sanoo:

    Törmäsin vasta blogiisi ja pakko kehua herkullisen näköisiä ruokakuviasi ja mielenkiintoisia reseptejäsi, yummiee! 🙂

    Tykkää

  2. Kiitos paljon! Sulla on myös käsittämättömän kauniita kuvia blogi täynnä!

    Tykkää

  3. mk sanoo:

    Tuohan on hieno ajatus, viettää kaikki mahdolliset Uudet Vuodet jos erityisesti niistä tykkää!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: