Pistaasibaklava

pistaasibaklava

Tämä käsittämättömän herkullinen pistaasibaklava on yksi elämäni kohokohdista. En tiedä, mitä se kertoo minusta ihmisenä tai yleisestä elämänlaadustani, mutta en välitä. Suuni on täynnä rouskuvan pähkinäistä ja hunajaista herkkua, olen onnellinen.

Olen tästä baklavasta ylpeä kuin omasta lapsestani. Tai no, oikeastaan jopa ylpeämpi kuin omasta lapsesta – lapset kuitenkin säännöllisin väliajoin mokaavat ja nolaavat tekijänsä (kuulemma), mutta tämä baklava ei koskaan petä odotuksia.

Kerta toisensa jälkeen teen sitä valmistaessani kuitenkin saman virheen – vietän ensimmäisen tunnin pistaaseja kuorien kunnes sormenpääni ovat verillä. Suosittelen siis hankkimaan valmiiksi kuorittuja pistaaseja – näin säästät sormiesi lisäksi myös mielenterveytesi!

Kaikilla Välimeren ja Lähi-idän mailla on oma versionsa baklavasta ja kaikki luonnollisesti väittävät sitä juuri omaksi keksinnökseen. Tämä pistaasibaklava on erittäin neutraali versio, jossa esille pääsevät alkuperästä riippumatta herkullisen perinneleivonnaisen parhaat puolet.

Ainekset:

400g pistaaseja, ronskisti rouhittuna

1pkt (450g) fillotaikinaa

2rkl kookospalmusokeria

2tl kanelia

1tl jauhettua neilikkaa

1tl suolaa

300g sulatettua voita

Siirappiainekset:

1,5dl vettä

1dl sokeria

1dl kookospalmusokeria

1dl hunajaa

1tl kanelia

puolikkaan sitruunan puristettu mehu ja raastettu kuori

Ripaus appelsiininkukkavettä

Ripaus ruusuvettä

Ohjeet:

Oletan ettei kukaan ryhdy valmistamaan fillotaikinaa alusta asti itse. Aloita siis sulattamalla fillotaikina paketin ohjeiden mukaisesti. Leikkaa paketin taikinalevyt puoliksi. Pakkauksen avattuasi taikinalevyt kovettuvat melko nopeasti, joten haluat peittää ne kevyesti kostutetulla liinalla.

Voideltuasi syvän uunivuoan voit asettaa ensimmäisen taikinalevyn vuoan pohjalle ja sivellä päälle anteliaasti voisulaa. Toista sama kunnes olet saanut puolet taikinalevyistä käytettyä. Sekoita karheasti rouhitut pistaasit (niitä ei kannata silputa liian hienoksi jauheeksi, koska ne saattavat silloin menettää kauniin vihreän värinsä), sokeri, suola ja mausteet.

Kaada puolet pähkinäseoksesta vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Laita seoksen päälle kolme voideltua taikinalevykerrosta ja lisää sitten loppu pähkinäseos. Jatka voideltujen taikinalevyjen vuokaan asettelua kunnes saat kaiken taikinan käytettyä. Ei kannata hermostua jos taikinalevyt rypistyvät tai repeilevät, se vain parantaa valmiin baklavan ulkonäköä, koostumusta ja makua!

Leikkaa terävällä veitsellä haluamasi kokoisiksi baklava-paloiksi ja laita 180-asteiseen uuniin noin 40 minuutin ajaksi tai kunnes baklavat ovat selkeästi tummuneet päältä ja reunoilta. Baklavan ollessa uunissa voit valmistaa siirapin – sekoita kaikki ainekset kattilassa, kiehauta ja keitä jatkuvasti sekoittaen noin 8 minuutin ajan, kunnes seos muuttuu koostumukseltaan paksummaksi. Kaada valmis siirappi uunista tulleen kuuman baklavan päälle tasaisesti ja anna jäähtyä mieluiten yön yli ennen herkuttelua.

Tämä resepti on kevyt muunnelma elokuussa 2012 täällä julkaistusta pistaasibaklavastani.

Advertisements
Avainsanat: , , ,

6 thoughts on “Pistaasibaklava

  1. anskusiili sanoo:

    Apua, tämä ohje osui ja upposi! Pakko testata jossakin vaiheessa, vaikkeivat aikaisemmat kokemukseni filotaikinan kanssa ole kauhean onnistuneita…

    Tykkää

    • Filotaikina osaa olla vähän hankala, mutta sen kanssa on tosiaan hyvä muistaa ettei pienet rypyt tai repeämät haittaa ollenkaan – rennosti ja rohkeasti vaan baklavaa tekemään!

      Tykkää

  2. Jael sanoo:

    Vau,onpa upeat! Ihan kuin täällä Carmel-torilla myytävät baklawat ,tai ehkä vieläpä paremman näköiset;D

    Tykkää

  3. Risto sanoo:

    Näin herkullisen näköistä baklavaa en ole kyllä ennen nähnyt. Aina olen baklavasta pitänyt vaikken makean ystävä muuten olekaan

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: