Mausteinen kurpitsakakku tuorejuustokuorrutuksella

kurpitsakakku

Lokakuu tuli tänä vuonna jotenkin yllättäen, johtuen joko poikkeuksellisen lämpimästä ja aurinkoisesta syyskuusta tai siitä etten vain ole kovin tarkkaavainen. Viimeistään nyt syksy on kuitenkin virallisesti täällä eikä asialle ole enää mitään tehtävissä.

Aloitin sopeutumisen syksyyn jo monta viikkoa sitten. Sopeutumiseni on lähinnä koostunut jazzin kuuntelemisesta ja kurpitsaruokien syömisestä. Nyt ollaankin siinä pisteessä, jossa olen syönyt niin paljon kurpitsaa, että pikkuhiljaa alkaa tuntua kuin olisin itsekin muuttumassa oranssiksi ja pyöreäksi punkeroksi. Ironista sinänsä, sillä yläasteella käsikirjoitin, ohjasin ja esitin pääosaa näytelmässä, jossa hahmoni oli kurpitsa, joka ei tuntenut kuuluvansa joukkoon ja joka lopulta syvällisen itsetutkiskelun kautta huomasikin olevansa tomaatti. Sitten kaikki tanssivat Las Ketchupin tomaattitanssia. Aivan, olen erittäin lahjakas käsikirjoittaja.

Kuka tahansa vähänkään järkevä ihminen välttelisi tässä tilanteessa hetken kurpitsaa ja söisi vaikka sieniä tai omenoita tai muita syysherkkuja. Tämä mehevä ja mausteinen kurpitsakakku on kuitenkin niin tolkuttomaan hyvää ettei siitä voi pysyä erossa!

kurpitsakakku

Ainekset:

2,5dl kurpitsasosetta

1dl sokeria

1dl tummaa ruokosokeria

2 kananmunaa

1dl rypsiöljyä

1dl maustamatonta jogurttia

3dl vehnäjauhoja

1tl kutakin: leivinjauhetta, ruokasoodaa

1tl kutakin: kanelia, inkivääriä, neilikkaa, muskottipähkinää

hyppysellinen suolaa

kuorrutukseen:

200g maustamatonta tuorejuustoa

1rkl hunajaa

250g tomusokeria

lisäksi: pähkinöitä tai siemeniä

Ohjeet:

Herkullisimman kurpitsasoseen saat paahdetuista kurpitsoista – näin maku ja ravintoaineet säilyvät parhaiten. Puolita kurpitsa ja kaiva lusikkaa apunasi käyttäen siemenet pois. Paahda 180-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes kurpitsa tummuu hieman päältä ja on täysin pehmeä sisältä. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi sitten kurpitsan pehmeä liha irti kuoresta. Soseuta ja käytä leivonnaisiin, keittoihin, sämpylöihin tai vaikka pannukakkuihin!

Ja sitten kakkuun.

Aloita sekoittamalla kurpitsasoseen joukkoon sokerit ja kananmunat, sitten rypsiöljy ja jogurtti ja lopulta keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia, kunnes kakun keskiosaan työnnetty tikku irtoaa melko puhtaana. Kakku saa kuitenkin olla kosteahko vielä kypsänäkin.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset huolellisesti yhteen. Levitä jäähtyneen kakun päälle, viimeistele pähkinöillä tai kurpitsansiemenillä ja nauti!

Advertisements
Avainsanat: , , ,

6 thoughts on “Mausteinen kurpitsakakku tuorejuustokuorrutuksella

  1. Jael sanoo:

    Kurpitsakakut ja kaikki kurpitsainen ovat herkkua:)
    Kiva jos syksy jatkuu lämpimänä;pehmeä lasku talveen…..

    Tykkää

  2. Rommirusina sanoo:

    On kyllä kieltämättä mehevän näköinen kakku, joka noilla mausteilla hivelee varmasti makuhermoja.

    Tykkää

  3. Kurpitsa on syksyn ihana sesonkituote ja sopii tosiaan hyvin myös leivonnaisiin. Palanen kakkuasi maistuisi kyllä ;).

    Tykkää

  4. ritva suutari sanoo:

    Risu sanoo että olipa todella onnistunut resepti. Vähensin kyllä sokeri määriä, tätä kakkua leivon kyllä uudestaan, kiitos hyvästä reseptistä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: