Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2014

Pähkinäinen hunajakakku

hunajakakku

Huomaan olleeni lähipäivinä harvinaisen vähäsanainen. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettei minulla olisi mitään sanottavaa. Ei, pääni on täynnä sanomattomia sanoja. Olen vain ollut viimeisen kuukauden ajan mahdottoman kiireinen, ensin neljässä eri maassa seikkaillen ja viimeisen viikon ajan tulevaa kotiani remontoiden.

Kyllä, minulla on muutto edessä. Nyt jo niin lähellä edessä, että nenänpäätä alkaa kutittaa. Uusi asunto on vaatinut erittäin paljon työtä, ja on vieläkin keskeneräinen taideteos, mutta hiljalleen tämän synkän tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Sunnuntaina pääsen jo ottamaan varovaisia ensimmäisiä askeliani uudessa keittiössä.

Vielä pitää kuitenkin jaksaa muutama remonttireiska-päivä. Ei tässä tosin valittamista ole, kunhan pitkän päivän päätteeksi saa palan mehevän hunajaista kakkua ja lupauksen paremmasta huomisesta.

hunajakakku

Ainekset:

3 kananmunaa

1dl sokeria

1dl rypsiöljyä

1dl hunajaa

1dl vehnäjauhoja

1dl mannasuurimoita

100g mantelijauhetta

1tl leivinjauhetta

hyppysellinen suolaa, neilikkaa ja muskottipähkinää

1 sitruunan raastettu kuori

kuorrutukseen:

125g tomusokeria

puolikkaan sitruunan puristettu mehu

(kylmää vettä tarvittaessa)

1rkl hunajaa

lisäksi: pähkinärouhetta

Ohjeet:

Aloita vatkaamalla kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy ja hunaja ja sekoita huolellisesti. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset taikinaan varovaisesti ja sekoita lopuksi joukkoon vielä sitruunan raastettu kuori. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuutin ajan, kunnes kakun keskiosaan työnnetty tikku irtoaa puhtaana.

Valmista kuorrutus sekoittamalla tomusokeri, sitruunamehu ja hunaja huolellisesti yhteen. Lisää hieman kylmää vettä jos kuorrutus on liian kiinteä. Kaada jäähtyneen kakun päälle, viimeistele pähkinärouheella (varsinkin pistaasit antavat kakulle kivaa sävyä) ja nauti!

Avainsanat: ,

Vaniljainen viherpippurikakku

vanilja-viherpippurikakku

En ole hullu. Tiedän, että tuo on juuri jotain sellaista, mitä hullu ihminen sanoisi, mutta en oikeasti ole hullu. Ja tällä kertaa tuntuu siltä, että on pakko ensin todeta tuo.

Ymmärrän nimittäin, että vanilja ja viherpippuri eivät ole sellainen yhdistelmä, joka automaattisesti saa jokaiselle veden kielelle tai joka edes kuulostaisi paperilla toimivalta. Käytännössä ne muodostavat kuitenkin mahtavan makuyhdistelmän, joka kuljettaa maistajansa upeille uusille poluille.

”Tämän ei pitäisi olla hyvää” pilkahtaa helposti mieleen, mutta niin se vaan on. Todella hyvää.

Ainekset:

3 kananmunaa

3dl sokeria

1tl vaniljajauhetta

1 sitruunan raastettu kuori

puolikkaan sitruunan puristettu mehu

100g sulatettua voita

1dl maustamatonta jogurttia

n. 4dl vehnäjauhoja

1tl kutakin: leivinjauhetta, ruokasoodaa

1tl murskattua viherpippuria

kuorrutukseen:

125g tomusokeria

2rkl maitoa

puolikkaan sitruunan puristettu mehu

rouhittua viherpippuria

Ohjeet:

Aloita vatkaamalla kananmunat ja sokeri sekä vanilja huolellisesti yhteen. Lisää seuraavaksi sitruunan kuori ja mehu, voisula sekä jogurtti ja sekoita huolellisesti. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset taikinaan pienissä erissä varovaisesti sekoittaen.

Kaada valmis taikina voideltuun kakkuvuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes kakun keskiosaan työnnetty tikku irtoaa puhtaana.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kaada kuorrutus jäähtyneen kakun päälle ja viimeistele rouhitulla viherpippurilla.

Avainsanat: ,

Matkalla jonnekin: Ruokamatkailijan Lontoo

london big ben lontoo

ruokamatkailijan lontoo

borough market london ruokamatkailijan lontoo

Lontoo on lempikaupunkini koko maailmassa. Lontoo on sykkivä, sähköinen, elävä. Lontoossa tunnen oloni enemmän itsekseni kuin missään muualla. Lontoo on oma mikrokosmoksensa, jonka sisältää löytyy kaikkea.

Lisää kuvia ja kuulumisia Lontoon reissustani voi tirkistellä osoitteessa matkallajonnekin.wordpress.com. Tarjolla on tarkkaan harkittuja sanoja monista Lontoon herkuista, muun muassa Borough Market -ruokamarkkinoista, Chinatownin parhaista dumplingseista sekä vuoden kohutuimmasta ja kysytyimmästä Chiltern Firehouse -ravintolasta.

chinatown london lontoo

lontoo london

Avainsanat: , , , ,

Iltapäiväteellä Lontoossa: Conrad St. James

afternoon tea conrad st. james

Kuten pari päivää sitten jo kirjoitin, olen palannut Lontoon reissultani yhtenä palana. Sydämeni jäi kuitenkin tiukasti Lontoon kouriin. Ikimuistoisessa matkassa oli monia mahtavia kohokohtia, mutta yksi loistaa tuoreissa muistoissani poikkeuksellisen kirkkaana: afternoon tea.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin perinteisellä iltapäiväteellä, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Conrad St. James osoittautui erinomaiseksi valinnaksi ensikertalaiselle – miljöö oli ylellinen ja perinteikäs, mutta tarjoilu oli miellyttävän rentoa ja eläväistä. Lopputuloksena oli hienostunut, mutta samalla rentouttava tunnelma.

afternoon tea conrad st. jamesTarjolla oli pieniä voileipiä perinteisestä kurkkuvoileivästä wasabilla ja kinkulla täytettyyn minileipään. Makeaa löytyi skonssien, kerman ja hillon muodossa. Iltapäivän aterian kruunasi valikoima perinteisiä brittikakkuja, joiden joukossa loisti myös oma suosikkini, Battenberg-kakku.

Conrad St. James tarjoaa kuitenkin kaiken tämän lisäksi jotain melko uniikkia iltapäiväteen loistokkaassa maailmassa: freeflowing champagne. 35 punnan hintaan sisältyy siis valikoima herkullisia pikkupurtavia ja pikkumakeita, laajalta listalta valittu ensiluokkainen tee, sekä rajattomasti Laurent Perrierin shampanjaa. Turha varmaan edes kertoa, että lähdin tältä iltapäiväteeltä poikkeuksellisen tyytyväisenä viikonlopun viettoon.

Avainsanat: , , , ,

Tervehdys Lontoosta: Fish & Chips

fish & chips

Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä hiljaisuuttani. Palasin juuri mahtavalta Lontoon reissulta, mutta toistaiseksi vain fyysisesti. Henkisesti koen olevani yhä Lontoon sateisilla ja eläväisillä kaduilla, tai vähintään jossain välimaastossa. Mitä hienompi matka, sitä pidempään siitä toipuminen kestää.

Avaudun lähipäivinä varmasti liikaakin matkastani, mutta vielä energiani ei riitä kameraan kertyneen 400 kuvan selailuun tai lajitteluun. Odotellessa tulevaa valokuvaryöpytystä Lontoon tunnelmiin voi kuitenkin virittäytyä tällä omalla versiollani brittien perinneherkusta, fish & chipsistä.

Ainekset:

500g valkoista kalaa (turska toimii erinomaisesti)

1,5dl vehnäjauhoja

0,5dl maissijauhoja

2dl ale-olutta (tai maitoa)

2 kananmunan valkuaista

hyppysellinen kutakin: suolaa, valkopippuria, cayennepippuria

1 iso bataatti

rypsiöljyä friteeraamiseen

Ohjeet:

Paloittele kala haluamasi kokoisiin paloihin. Voit leikitellä myös monen muotoisilla ja kokoisilla paloilla.

Sekoita jauhot, olut tai maito, kananmunan valkuaiset sekä mausteet keskenään kulhossa ja vatkaa kunnes seos on täysin sileä. Dippaa kalat huolellisesti taikinaan ja friteeraa sitten kuumassa öljyssä noin 5-6 minuuttia, kunnes pinta tummuu kauniisti. Valmiit kalapalat ovat täydellisen kypsiä ja mureita sisältä ja saavat suojakseen miellyttävän rapean kuoren.

Kuori ja pilko bataatit tasapaksuiksi tangoiksi. Friteeraa kuumassa öljyssä noin 6-8 minuuttia ja suolaa välittömästi öljystä poimittuasi. Tarjoile sitruunalohkojen ja tartar-kastikkeen kera.

Avainsanat: , ,