Tuore inkivääritee

tuore inkivääritee

Tämä vuodenaika on juuri se, jolloin tarvitsee poikkeuksellisen paljon apua terveenä pysymiseen. Olen yrittänyt kiltisti ottaa sinkkitablettini ja C-vitamiinini päivittäin, syödä monipuolisesti ja pukeutua lämpimästi, mutta ei niistä ole apua siinä vaiheessa kun astuu julkisena liikenteenäkin tunnettuihin inkubaattoreihin, joissa zombien näköiset flunssahirviöt aivastelevat ja yskivät suoraan kanssamatkustajiensa kasvoille. En siis ole onnistunut välttymään flunssalta tänä syksynä.

Olen kuitenkin löytänyt erinomaista apua tuoreesta inkivääriteestä, joka ajoissa nautittuna olisi saattanut jopa auttaa torjumaan flunssan. Inkivääri myös nopeuttaa ruoansulatusta, auttaa pahoinvointiin ja maistuu herkulliselle. Huonoja puolia? Ei ole. Tämä hennon pippurinen tee on juuri sopiva juoma alkutalveen!

tuore inkivääritee

Ainekset:

puolikkaan peukalon kokoinen pala inkivääriä

puolikkaan limen kuori

kuumaa vettä

Ohjeet:

Kuori ja viipaloi inkivääri mahdollisimman ohueksi. Leikkaa limen kuoresta reiluja viipaleita ja heitä kaikki teekannuun. Kaada päälle kiehautettua kuumaa vettä, laita kansi päälle ja anna maustua 15-25 minuuttia. Inkivääriteen maku alkaa melko mietona, mutta noin 20 minuutin jälkeen inkiväärin pippurinen potku alkaa muuttua voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi.

Advertisements
Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: