Tervehdys Tokiosta: Kotitekoinen sushi

kotitekoinen sushi

kotitekoinen sushi

kotitekoinen sushi

Terveisiä nousevan auringon maasta!

Japani on häkellyttävän omituinen, suuri ja äänekäs, pieni ja soma, samanaikaisesti perinteikäs ja retro-futuristinen. Saavuin Tokioon viime viikolla ja olen juossut innokkaasti kaupungin katuja, ravintolasta toiseen suuria elämyksiä maistellen.

Avaudun Tokio-seikkailuistani ja makuelämyksistäni tarkemmin kotiin päästyäni, tällä hetkellä minulla on vielä monta maukasta päivää edessä tällä puolen maailmaa. Tässä kuitenkin alkupalaksi muistutus siitä, ettei hyvää sushia varten tarvitse lähteä Japaniin – sitä voi myös tehdä itse kotona!

kotitekoinen sushi

sushi

sushi

Kotitekoisen sushin hienous piilee siinä, että aterian voi kustomoida täydellisesti itselleen sopivaksi. Tällä kertaa en siis kirjoita tarkkaa reseptiä, jota tulisi noudattaa ainoana oikeana tienä onneen. Sen sijaan suosittelen hankkimaan juuri omaan makuun sopivia aineksia. Kannattaa kuitenkin rohkeasti kokeilla myös mukavuusalueen ulkopuolisia makuja. Sushiainekset voivat olla melkein mitä tahansa, kunhan ne ovat mahdollisimman tuoreita.

Sushien maukas maailma on täynnä mahtavia vaihtoehtoja: nigiri, sashimi, uramaki ja maki-rullat, jotka ovat saaneet nimensä Japanissa supersuositun Aikakoneen Makin mukaan. Omia suosikkejani ovat varsinkin uramakit, jotka ovat kuin perinteiset maki-rullat, mutta merileväkääre on rullan sisällä ja riisit ulkona, usein esimerkiksi seesaminsiemenillä tai furikake-seoksella viimeisteltynä.

Tarvitset ainakin:

Sushiriisiä ja riisiviinietikkaa

Nori-merilevää

Wasabia ja soijakastiketta

Kokeile täytteeksi esimerkiksi näitä:

Tuore merilohi, kurkku & avokado + furikake

Jokiravun pyrstöt, wasabimajoneesi & avokado

Kevyesti grillattu merilohi, majoneesi & ruohosipuli tai kevätsipuli

sushi

Sushimatto helpottaa sushirullien käärimistä huomattavasti, mutta itse paremman puutteessa pärjäsin mainiosti myös muovikelmulla. Kyllä nälkäinen aina keinot keksii.

Advertisements
Avainsanat: , , , , , , ,

2 thoughts on “Tervehdys Tokiosta: Kotitekoinen sushi

  1. Sofia sanoo:

    Kateus iski!
    Kyllä, joo, kotitekoinen sushi on oikein hyvää. Mutta Japani ja Tokio ovat ihan oma lukunsa! Odotan innolla postaustasi matkasta!

    Tykkää

  2. Jael sanoo:

    Nautinnollista Japanin matkaa.Olenkin Instassa ihaillut kuviasi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: