Pappardelle al tartufo – tryffelipasta

pappardelle al tartufo

Aloitin viikonloppuni lannistumalla. Metsästin bonsaipuuta ja jalallista kakkuvatia neljän (mutta kymmeneltä tuntuneen) tunnin ajan. Jostain syystä molempia on yllättävän vaikea löytää. Lopulta turhauduin, kirosin kaikki Helsingin tavaratalot ja liikeet syvimpään manalaan ja suuntasin leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä kotiin.

Perjantai lähti kuitenkin huomattavasti parempaan suuntaan tämän herkullisen tryffelipastan avulla. Annos ei vaadi monimutkaista tekniikkaa tai pitkää valmistusaikaa, vaan erinomaiset ja ensiluokkaiset raaka-aineet toimivat täydellisesti sellaisenaan.

Ainekset:

400g pappardelle-nauhapastaa

2 mustaa tryffeliä

50g meijerivoita

50g parmesaania

Ohjeet:

Aloita sulattamalla voi paistinpannulla ja ruskistamalla kunnes se on kaunis tumman ruskea sävyltään. Lisää ohuesti viipaloidut tryffelit pannulle lämpeämään minuutiksi, raasta sekaan puolet parmesaanista ja siirrä syrjään odottamaan.

Keitä pasta anteliaasti suolatussa vedessä al dente. Säästä noin 1,5 desiä pastan keitinvettä.

Kaada keitinvesi sekä voi-parmesaanikastike pastan sekaan ja pyörittele niin, että kastike leviää tasaisesti. Viimeistele raastetulla parmesaanilla ja nauti.

Advertisements
Avainsanat: , ,

One thought on “Pappardelle al tartufo – tryffelipasta

  1. Marianne sanoo:

    Aivan ihaanaa… haluasiin maistaa. :o)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: