Punajuuripesto

punajuuripesto

Mitä olisi perjantai ilman pestoa?

Omassa keittiössäni pesto on tavalla tai toisella läsnä lähes päivittäin. Perinteinen ja klassinen pesto genovese on yhä suosikkini, mutta pestossa kiehtoo juuri sen monipuoliset mahdollisuudet.

Tällä kertaa pesto muuttuu räväkän punaiseksi versioksi paahdetun punajuuren avulla. Näyttävän värin lisäksi punajuuri tuo pestolle myös miellyttävän makeaa maukkautta sekä runsaan koostumuksen.

Tämä pähkinäinen punajuuripesto on täydellinen pastakastike, mutta sitä kannattaa kokeilla myös esimerkiksi pizzakastikkeena, leivän päällä tai vaikka paahdetun kanan seuralaisena!

Ainekset:

3 keskikokoista punajuurta

2 valkosipulin kynttä, puristettuna

100g manteleita

1,5dl oliiviöljyä

mustapippuria ja merisuolaa

tuoretta timjamia

50g raastettua parmesaania

Ohjeet:

Paahda kuorittuja punajuuria folioon käärittynä 180-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä ja pehmeähköjä. Anna jäähtyä.

Jauha mantelit tehosekoittimessa. Lisää joukkoon jäähtyneet punajuuret sekä valkosipuli ja käsittele sileähköksi. Lisää öljyä pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita raastettu parmesaani lopuksi joukkoon käsin. Viimeistele tuoreella timjamilla ja nauti!

Advertisements
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: