Mausteinen keltajuurikeitto

dsc_00201

Keitot ovat mielestäni todella kivaa syötävää – silloin kun se oikea ruoka ei ole vielä saapunut pöytään. Jostain syystä keitot onnistuvat aina vain herättämään ruokahaluni. Minulle eivät siis mitkään kyssäkaalikeittodieetit toimi, sopan jälkeen kun tekee aina mieli vetää se kolme pizzaa.

Tämä makean mausteinen keltajuurikeitto yllätti kuitenkin ruokaisuudellaan – jopa minun loputon ruokahaluni oli keittokulhollisen (ja ison viinilasillisen) jälkeen täysin tainnutettu!

Ainekset:

1l vettä

5 keltajuurta

2 perunaa

1 purjo

puolikas punainen paprika

2rkl oliiviöljyä

200g maustamatonta tuorejuustoa

suolaa, mustapippuria

kurkumaa, savustettua paprikajauhetta

Ohjeet:

Kuori ja pilko keltajuuret ja peruna. Viipaloi purjo ja paprika. Kuullota kaikkia öljytyssä kattilassa pari minuuttia, lisää sitten päälle vesi ja keitä keskilämmöllä 30 minuuttia. Lisää vettä jos sitä tuntuu haihtuvan runsaasti. Lisää joukkoon tuorejuusto ja anna sen sulaa ja sekoittua keiton joukkoon.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa, kiehauta ja mausta. Viimeistele keitto esimerkiksi chilillä, paahdetuilla siemenillä sekä tuoreilla yrteillä – varsinkin korianteri ja oregano sopivat keittoon mahtavasti!

Mainokset
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: