Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2015

Halloween-herkku: Karkki-brownies

dsc_0086

Halloween on ehkä kaikista paras juhlapyhä. Vaikka siinä periaatteessa juhlitaankin kuolleita, koko juttu tuntuu kuitenkin erittäin elävältä juhlalta. Itselläni Halloween on tosin mennyt jo vähän yli tänä vuonna. Kotona ei ole oikein mahtunut edes liikkumaan enää pariin viikkoon kun Halloween-koristeet vievät niin paljon tilaa. Käytin myös keskivertoihmisen kuukausipalkan karkkikaupassa, karkkeihin joita en oikeastaan ajatellut jakaa kenenkään kanssa.

Ehkä siksi karkkeja jäi yli myös leivontaan. Nämä täyteläiset ja suussasulavan suklaiset browniet saavat piristystä sekalaisesta karkkivalikoimasta. Taikinaan on piilotettu erinäisiä suklaapatukoita pilkottuna ja kuorrutuksen päälle ripoteltu omia suosikkeja. Nämä häpeällisen herkulliset herkut aiheuttavat kivan sokerihumalan jo parissa sekunnissa, ja niitä syödessä tuntee olonsa jokseenkin 3-vuotiaaksi, eli sellaiset bonukset vielä kaiken lisäksi!

dsc_0168

Ainekset:

150g sulatettua voita

100g tummaa suklaata

2dl tummaa sokeria

2 kananmunaa

2rkl tummaa, vahvaa kahvia

hyppysellinen vaniljaa

1dl kaakaojauhetta

1dl vehnäjauhoja

1dl mantelijauhoja

kuorrutukseen:

100g tummaa suklaata

100g sulatettua voita

3rkl tummaa, vahvaa kahvia

250g tomusokeria

lisäksi: sekalaisia suklaapatukoita & karamelleja

Ohjeet:

Sulata suklaa varovaisesti mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita suklaa ja voisula sokerin kanssa kulhossa. Lisää kananmunat ja vatkaa huolellisesti. Lisää loput ainekset ja sekoita sileäksi. Kaada leivinpaperilla reunustettuun uunivuokaan (tai tuplaa taikina uunipellilliselle). Upota taikinaan pilkottuja suklaapatukoita. Paista 180-asteisesssa uunissa 25-30 minuuttia, kunnes brownien pinta tuntuu kiinteähköltä.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset huolellisesti yhteen. Lisää kahvia jos koostumus on liian kiinteä ja tomusokeria jos koostumus on liian juokseva. Levitä jäähtyneen brownie-levyn päälle, pilko haluamasi kokoisiin paloihin ja ripottele päälle karkkeja. Karkit voi levittää päälle myös ennen paloittelua, kunhan karkit ovat sellaisia, että ne saa myös veitsellä helposti paloiteltua!

Avainsanat: , , , , ,

Poropiirakka

dsc_0012 (2)

On melko helppoa listata omat taitonsa tärkeysjärjestykseen silloin kun niitä taitoja ei juurikaan ole. Itse opin monen vuoden terhakan taistelun jälkeen tänä kesänä viimein tekemään suolaisia piirakoita, ja tietenkin siitä on tullut tärkein taitoni.

Piirakoita on viimeisen kuukauden aikana kulunut varmaan jo enemmän kuin päiviä ja kivaa on ollut. Yksi ehdottomista suosikeistani on ollut tämä mausteinen poropiirakka, vaikken yleensä söpöjen eläinten syömistä kannata. No, oma vikansa kun ovat niin maukkaita.

Ainekset:

150g voita

2dl täysjyvävehnäjauhoja

2dl ruisjauhoja

3rkl kylmää vettä

täytteeseen:

200g jauhettua tai ohuesti viipaloitua poroa

1 punainen paprika, paahdettuna

2 valkosipulin kynttä

1 purjo

3 kananmunaa

1tlk crème fraichea

100g parmesaania, raastettuna

suolaa, mustapippuria

savustettua paprikajauhetta, chilijauhetta

Ohjeet:

Valmista ensin pohja: nypi voi ja jauhot yhteen, lisää vesi ja vaivaa sileäksi ja hieman tahmeaksi taikinaksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti ja esipaista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Paahda puolitettua paprikaa uunissa samalla piiraspohjan kanssa. Ruskista poro kuumalla pannulla voissa. Siirrä liha syrjään ja kuullota silputtua purjoa muutaman minuutin ajan. Purista lopuksi pannulle myös valkosipuli.

Vatkaa kananmunat ja crème fraiche yhteen, raasta joukkoon juusto ja mausta suolalla ja pippurilla sekä paprikalla ja chilillä. Sekoita täytteet nesteen joukkoon ja kaada koko komeus piiraspohjan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa vielä 25-30 minuuttia, kunnes piiras tummuu kauniisti päältä. Tarjoile raikkaan vihersalaatin kanssa.

Avainsanat: , ,

Hengähdystauko

syksy helsinki

Joo, olen ollut lähiaikoina vähän hiljainen… tarjoten samalla varmasti suurta helpotusta monille. Syy herkkään hiljaisuuteeni ei todellakaan ole se, etteikö olisi mitään sanottavaa eikä se, ettenkö olisi tehnyt (ja varsinkin syönyt) tässä reilun viikon aikana kaikenlaista kivaa. Ehkä en ole vain ollut täysin varma, mitä sanottavaa minulla on ja mikä siinä kaikessa kivassa on ollut oikeasti kivointa.

Tiesin kyllä jo ennen tätä kahdeksan vuorokauden hiljaista kautta, että haluaisin ottaa vähän aikaa itselleni. Ihan pienen hengähdystauon vaan. Yhdestä päivästä tuli nopeasti kaksi, sitten viisi ja yhtäkkiä viikko. Nyt onkin yllättävän vaikea palata takaisin rutiiniin, vaikka kyseessä on miellyttävä rutiini. Kaiken lisäksi jotenkin tuntuu kuin tässä viimeisen viikon aikana olisi tapahtunut ainakin kahden vuoden jutut – miten tällaista vyyhtiä nyt edes lähtisi purkamaan?

Vyyhti saa joka tapauksessa odottaa vielä huomiseen, sillä tänään keskityn eloonjäämistaisteluun. 12 tunnin koulupäivän päätteeksi aion lähinnä tuijottaa tyhjyyteen, nukahtaa kadulle ja/tai kuolla. Huomenna aion kuitenkin tehdä taas sitä, minkä parhaiten teen – kehua omia kakkujani.

Karjalanpiirakat

karjalanpiirakat

En nyt lähtisi sanomaan, että minulla on juuri mitään yhteistä perus-suomalaisen kansan kanssa. Rehellisesti sanottuna olen lähiaikoina tuntenut vieraantuvani enemmän ja enemmän tästä maasta ja sen omituisista tavoista.

Samalla olen kuitenkin löytänyt suomalaiset perinneruoat ja lämmennyt niille hieman liikaakin. Kokeilin jopa kaalilaatikkoa, eikä sekään pahaa ollut. Ei vaan maistunut millekään. Karjalanpiirakat ovat tietenkin jo pitkään olleet suuria suosikkejani, koska olen elossa ja minulla on suu. Niissä näköjään pätee myös se perinteinen – kotitekoiset ovat vielä parempia kuin kaupasta ostetut!

Olin suunnitellut omien karjalanpiirakoiden väsäämistä jo vuosia, mutta aina joku kertoi kauhutarinoita siitä, miten kamalan työlästä niiden tekeminen on. No, ei se nyt ihan niin kyllä ole. Eipä näihin muuta tarvita kuin riisipuuron keittäminen ja yksinkertaisen ruistaikinan vaivaaminen. Piirakoista tuli suhteellisen normaalin näköisiäkin, vaikka sorminäppäryyteni on jokseenkin samalla tasolla kalojen kanssa.

Ainekset:

2dl kylmää vettä

2dl ruisjauhoja

2dl vehnäjauhoja

25g voita

täytteeseen:

4dl vettä

4dl puuroriisiä

1,5l täysmaitoa

hyppysellinen suolaa

voiteluun:

25g sulatettua voita

1dl maitoa

Ohjeet:

Aloita valmistamalla riisipuurotäyte – voit hyvin mielin tehdä sen vaikka jo edellisenä päivänä. Sekoita ensin vesi ja riisi kattilassa ja keitä kunnes vesi on haihtunut. Lisää maitoa pari desiä kerrallaan ja anna imeytyä riisiin. Keitä jatkuvasti, jotta puuro ei pala pohjaan. Mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Valmista piirakoiden pohja sekoittamalla jauhot veden joukkoon kulhossa. Lisää lopuksi kylmä kuutioitu voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja ruokalusikallinen kerrallaan jos taikina tarttuu liikaa sormiin.

Jaa taikina 30-40 osaan, pyörittele kämmenissä palloiksi ja kaulitse jauhotetulla pinnalla mahdollisimman ohueksi. Levitä pari ruokalusikallista riisipuuroa pohjalle, melko pitkälle reunoihin asti. Taita pohja reunoista n. 2cm riisitäytteen päälle ja rypytä nipistelemällä.

Voitele piirakat voi-maitoseoksella ja paista 275-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes piirakat ja niiden reunat tummenevat hitusen. Piirakat säilyvät mahtavan pehmeinä ja herkullisina kunhan ne on muovikelmuun pakattu.

Avainsanat: ,

Sinihomejuustokakku

dsc_0166

Juustokakut ovat koko elämäni ajan olleet läsnä kaikissa elämäni tärkeissä käännekohdissa. Ne ovat olleet tukena ja lohtuna jos jotain on mennyt pieleen ja ne ovat kohottaneet iloa entistä korkeammalle suuren onnen hetkinä. Joidenkin juustokakkujen kanssa olen muodostanut myös syviä ystävyyssuhteita, jotka tosin kerta toisensa jälkeen ovat päättyneet melko kohtalokkaasti, suussani.

Tämä suolainen sinihomejuustokakku oli niin hurmaava, että ystävystyimme heti. Se oli kuitenkin myös niin houkutteleva ettei tuttua kohtaloa voitu välttää. Söin taas parhaan ystäväni. Hän oli kermaisa, aromikas ja viettelevän pehmeä.

dsc_0174

Ainekset:

125g voita

2rkl oliiviöljyä

2dl vehnäjauhoja

2dl ruisjauhoja

2-3rkl kylmää vettä

täyte:

400g sinihomejuustoa (esim. Stilton)

400g maustamatonta tuorejuustoa

4 kananmunaa

hyppysellinen suolaa

Ohjeet:

Aloita sekoittamalla kuutioitu voi ja oliiviöljy kulhossa jauhojen kanssa. Nypi huolellisesti yhteen ja lisää kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikinan koostumus on joustava ja hieman tahmea. Painele kakkuvuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti.

Sekoita huoneenlämpöinen sinihomejuusto ja tuorejuusto kulhossa huolellisesti yhteen. Lisää kananmunat ja hitunen suolaa ja vatkaa sileäksi seokseksi, joko käsin tai tehosekoittimessa.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista 180-asteisessa uunissa noin tunti, kunnes kakku alkaa tummua hieman päältä ja tuntuu kiinteältä päältä painettaessa. Tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä, esimerkiksi pehmeiden päärynöiden, paahdettujen saksanpähkinöiden ja hunajan kanssa. Kakku säilyy herkullisena monta päivää, mutta sitä on erittäin vaikea syödä vain pieni pala kerrallaan.

Avainsanat: ,