Falafel-piiras

dsc_0048

En oikein osaa ymmärtää, miten nyt voi muka olla jo lokakuu. Olen kuitenkin melko varma, että jonkinlaisesta salaliitosta on kyse. Vastahan tässä odoteltiin niitä kesän ensimmäisiä aurinkoisia päiviä ja jännitettiin, olisiko ulkona jo tarpeeksi lämmintä shortseille… Ja nyt pitäisi sitten kaivaa syysneuleet esille ja tehdä kaikenlaisia syysjuttuja. On tässä sopeutumista.

Syksyssä on kyllä hyvätkin puolensa, vaikkei enää voikaan aivan yhtä vapaamielisesti esitellä rotusääriään ihmisille kaduilla. Syksyisin ilma tuntuu puhtaammalta ja on jotenkin helpompi hengittää. Ei ole enää kiire minnekään. Syksyisin voi ottaa aikaa itselleen, kokeilla uusia asioita tai puuhastella rennosti kotioloissa.

Omalla kohdallani se syyspuuhastelu ilmenee vuosi toisensa jälkeen täsmälleen samalla tavalla: katson espanjalaisia elokuvia, juon punaviiniä, kuuntelen jazzahtavaa musiikkia (Lana del Rey toimii hyvänä siirtymävaiheen taustamusiikkina) ja kokeilen uusia reseptejä.

dsc_00381

Valitettavan usein kunnianhimoiset keittiökokeiluni päättyvät häpeään, nöyryytykseen ja/tai kyyneliin. Tällä kertaa kuitenkin tuntuu kuin olisin osunut kultasuoneen – tästä falafel-piirakasta tuli nimittäin kertaheitolla uusi lempiruokani!

Mistään monimutkaisesta ruoasta ei ole kyse – rukiisen piiraspohjan täytteenä on vain mehevää falafelia. Parsakaali ja yrtit tuovat sille kivaa lisämakua ja kaunista vihreää sävyä; lisukkeilla piiraan voi viimeistellä juuri omaan makuun sopivaksi. Itse lätkäisin piiraan päälle feta-jogurttilevitettä, kuutioitua tomaattia, chiliä sekä persiljaa. Punasipuli ja paahdetut siemenet toimivat myös erittäin hyvin.

Ainekset:

2tlk kikherneitä

200g parsakaalia

100g lehtikaalia

1 nippu kutakin: persiljaa, korianteria, minttua

3 valkosipulinkynttä

1 iso sipuli

1 kananmuna

1rkl srirachaa

2rkl tahinia

0,5dl oliiviöljyä

1tl kutakin: jauhettua kuminaa, juustokuminaa, paprikajauhetta, chilijauhetta

runsas hyppysellinen suolaa ja mustapippuria

piiraspohja:

150g voita

3dl täysjyvävehnäjauhoja

1dl ruisjauhoja

3rkl pellavansiemenrouhetta

3rkl kylmää vettä

lisäksi esim. feta-jogurttilevitettä, tomaatteja, chiliä, persiljaa

Ohjeet:

Aloita valmistamalla piiraspohja. Nypi voi, jauhot ja siemenrouhe huolellisesti yhteen. Lisää kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan ja vaivaa joustavaksi taikinaksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti ja esipaista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Valmista seuraavaksi falafel-täyte. Huuhtele ja valuta kikherneet huolellisesti, soseuta haarukalla tai survimella ja sekoita tehosekoittimessa huolellisesti silputtujen muiden ainesten kanssa. Käsittele sileäksi seokseksi, mausta ja kaada esipaistetun piiraspohjan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa vielä 25-30 minuuttia, kunnes piiras alkaa tummua hieman päältä ja tuntuu kiinteältä painettaessa.

Anna jäähtyä ennen mahdollisten kuorrutteiden ja lisukkeiden lisäämistä. Nauti tuoreena.

Mainokset

2 Comments

    1. Kiitos! Tämä onkin taas yksi niitä ideoita, joista olin poikkeuksellisen ylpeä. Samallehan se maistuu piirana kuin pitaleivän välissä, mutta on se hauska välillä syödä ruokia vähän eri muodossa…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s