Lokakuun kymmenes päivä on aina ollut suosikkipäiväni. Tämä lokakuun alkupuolen kaunis päivä on voittanut kunniansa lähinnä siksi, että tähän aikaan vuodesta rakastamani ruska on useimmiten parhaimmillaan, mutta sää on silti vielä niin lämmin, että ulkona viihtyy ilman takkia.
Vuosi 2015 muistetaan Suomessa kuitenkin vielä vuosisatojen päästä kaikkien aikojen huonoimmasta säästään, eikä lokakuu ole surkean huonoa kesää juurikaan parempi. Alkusyksyn ilma oli toki pitkään poikkeuksellisen lämmin, mutta sen seurauksena ruskaa ei vielä juurikaan ole. Kaiken lisäksi ilma muuttui tällä viikolla yhtäkkiä arktisen kylmäksi, eikä ulkona viihdy enää edes toppahaalareissa.
On tässä päivässä kuitenkin jotain hyvää tänäkin vuonna. Olen nimittäin ehdolla Indiedays Blog Awardseissa Vuoden inspiroivin ruokablogi -kategoriassa. Mikään ei tunnetusti merkitse mitään ilman palkintoja, joten toivon tietenkin, että kaikki käyvät äänestämässä minua. Itse olen aina kokenut olevani pohjaton inspiraation lähde.
Vaikkei minua inspiroivasta olemassaolostani tänä vuonna palkittaisikaan niin itse koen jo olevani voittaja – minulla on nimittäin edessäni iso pala herkullisen pehmeää ja kookoksista cassava-kakkua!
Ainekset:
1 cassava (n. 1kg)
1tlk kondensoitua maitoa
1tlk kookosmaitoa
1dl kookoshiutaleita
2dl sokeria
2 kananmunaa
2 kananmunan valkuaista
kuorrutukseen:
2 kananmunan keltuaista
0,5dl kookosmaitoa
0,5dl kondensoitua maitoa
2rkl kookospalmusokeria
Ohjeet:
Kuori ja raasta cassava. Sekoita muut ainekset keskenään ja lisää cassava-raaste joukkoon viimeisenä. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Vatkaa kuorrutuksen ainekset huolellisesti yhteen, kaada seos uunista tulleen kakun päälle ja paista kakkua vielä 25 minuuttia.
Anna cassava-kakun jäähtyä ennen leikkaamista. Tämä makean maukas kakku maistuu jopa paremmalle seuraavana päivänä, eli kaikkea ei kannata hotkia suoraan uunista!
Piti ihan googlettaa tuo cassava. Olenkin kaupoissa tuota nähnyt, mutta koskaan en ole maistanut, miltä se maistuu? Onko hallitsevassa osassa kakkua? Hyvän näköinen kakku.
TykkääTykkää
Cassava on melko miedon makuista, lähinnä se tuokin kakulle jännän sitkoisan ja rouhean koostumuksen. Kermaisalle ja hennon kookoksiselle tämä kakku eniten mielestäni maistuu!
TykkääTykkää