Kirsikkainen toscapiiras

kirsikkainen toscapiiras

Tiedätkö sen unen, joka muistuttaa hämärästi todellisuutta, mutta kuitenkin siinä on kaikki jotenkin vinksallaan? 2016 tuntuu siltä unelta, mutta jostain syystä siitä on kamalan vaikea herätä. Kaikenlaista omituista tapahtuu itselleni ja ympärilläni päivä toisensa jälkeen, eikä mikään tunnu enää vakaalta.

Tässä on ollut eroja ja kihlauksia, yllätysraskauksia ja kesäromansseja, ulkomaille muuttamistakin. Suuria muutoksia, jotka aiheuttavat kamalasti ahdistusta kaltaiselleni ihmiselle, joka kaipaa kipeästi elämäänsä rutiineja. Tällä hetkellä tuntuu vaikealta edes muistaa sellaista aikaa kun on voinut elää niiden rutiinien turvassa, tietäen täysin, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Epätietoisuudessa on kuitenkin myös hyvä puolensa: se avaa ovet kaikille mahdollisuuksille. Tiedossa oleva tulevaisuus on kuolema. Ja jos se epätietoisuus ja rutiinien puute alkaa liikaa ahdistamaan niin tiedän, että kakku auttaa aina.

Tällä kertaa kakun virkaa ajaa perinteinen amerikkalainen kirsikkapiiras jonka kruunaa pohjoismaalainen toscakuorrutus. Ja yhtäkkiä maailma tuntuu ainakin hetkellisesti vähän vakaammalta ja turvallisemmalta.

Ainekset:

4dl vehnäjauhoja

150g kylmää voita

ripaus sokeria, suolaa ja kardemummaa

3-4rkl kylmää vettä

täyte:

750g kirsikoita

2dl sokeria

0,5dl perunajauhoja

toscakuorrutus:

100g voita

1dl kuohukermaa

2,5dl sokeria

200g mantelilastuja

Ohjeet:

Aloita valmistamalla piiraspohja: sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa ja nypi kylmä voi niiden kanssa huolellisesti yhteen. Lisää lopuksi kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikina on sopivan joustava, mutta ei kuitenkaan tahmea.

Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Poista kirsikoista kivet ja sekoita kulhossa sokerin ja perunajauhojen kanssa. Kaada täyte piiraspohjan päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Kypsymisajan loppuvaiheessa voit valmistaa toscakuorrutuksen: sekoita kaikki ainekset kuumalla pannulla ja kiehauta. Hämmennä seosta muutaman minuutin ajan kunnes se alkaa kiinteytyä ja tummua hieman. Kaada toscakuorrutus varovaisesti piiraan päälle (ei haittaa vaikka kirsikkatäyte jäisi paikotellen myös näkyviin) ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia, kunnes kuorrutus on tummunut kauniin kullanruskeaksi.

Anna jäähtyä ennen nauttimista.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s