Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2017

Gorgonzola-jäätelö

Minulla on paha tapa muovata persoonallisuuttani aina sen mukaan, mistä potentiaaliset heilani ovat kiinnostuneet. Jos tapailen japanilaista kulttuuria fanittavaa insinööriä, alan katsoa urakalla anime-sarjoja samalla kun tutustun avaruustekniikan alkeisiin; jos taas tapailen innokasta maratoonaria, alan lenkkeillä ahkerasti ja sijoitan pienen omaisuuden urheiluvaatteisiin.

Yksi asia elämässäni ja persoonassani on kuitenkin ollut aina läsnä: rakastan juustoa. Saatan kyllä tilata vegepizzan jos yritän parhaillaan hurmata kasvissyöjää (vaikka kuinka tekisi mieli jotain salami-pekoni-mätkyä), mutta vegaania minusta ei saa ikinä.

Juusto on minulle niin tärkeää, että se on läsnä kaikessa. Myös jäätelössä. Tässä pehmeän aromikkaassa gorgonzola-jäätelössä on vain hento sinihomejuuston vivahde, mutta se ei ole kaikkien makuun. Kaltaisilleni juustofanaatikoille se saattaa kuitenkin olla unelmien täyttymys…

Ainekset:

100g pehmeää gorgonzola-juustoa

2,5dl täysmaitoa

2,5dl kermaa

1dl ruokosokeria

(hitunen vaniljaa)

Sekoita gorgonzola, maito ja kerma sekä sokeri pienessä kattilassa ja kiehauta varovaisesti. Kaada seos siivilän läpi kulhoon ja jäähdytä jääkaappikylmäksi. Mausta halutessasi vaniljalla, käsittele jäätelökoneessa sileäksi seokseksi ja siirrä vielä pakastimeen hyytymään. Kokeile esimerkiksi omenapiirakan tai päärynäkakun seuralaisena!

 

Avainsanat: , ,

Maukkaan mausteinen omenapiirakka

Tämä kesä alkoi tosissaan vasta tuossa kymmenisen minuuttia sitten, joten en todellakaan ole millään tasolla valmis myöntämään, että se olisi muka jo hiipumassa. Aivan kuin elämässä yleensä, aion valehdella itselleni ja uskoa, että paras on vielä edessä. Ollaanhan nyt tosin jo elokuun puolella, mutta onneksi tässä on sentään pari kuukautta vielä antoisaa shortsikautta jäljellä!

Elokuussa on myös se hyvä puoli, että sesongissa on muutakin kesäpurtavaa kuin mansikat ja kirsikat. Omenat alkavat tässä kuussa olla parhaillaan, ja se tarkoittaa tietenkin vain yhtä asiaa: omenapiirakkaa.

Ainekset:

100g voita, kuutioituna

1dl ruokosokeria

2dl vehnäjauhoja

runsas ripaus vaniljaa, kanelia ja kardemummaa

kourallinen rouhittuja saksanpähkinöitä

täytteeseen:

750g omenoita

50g sulatettua voita

1dl ruokosokeria

runsas ripaus kanelia ja muskottipähkinää

puolikkaan sitruunan mehu

glaseeraus:

50g sulatettua voita

1-2rkl maitoa

n. 200g tomusokeria

Ohjeet:

Sekoita voi, sokeri, jauhot, mausteet ja rouhitut saksanpähkinät huolellisesti yhteen. Painele 2/3 seoksesta leivinpaperilla päällystetyn kakkuvuoan tai pienehkön uunivuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti ja heitä hetkeksi jääkaappiin viilenemään.

Paista kylmää piiraspohjaa 180-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Pohjan kypsyessä ehdit valmistella täytteen. Kuori ja pilko omenat. Sekoita omenat yhteen voisulan, sokerin, mausteiden ja sitruunamehun kanssa. Levitä täyte tasaisesti piiraspohjan päälle ja nipistele loppu taikina täytteen päälle muruiksi. Jatka kypsentämistä 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes piiras alkaa tummua kauniisti päältä.

Anna jäähtyä hieman, viimeistele glaseerauksella ja nauti!

 

Avainsanat: , , ,