Telttaretki Nuuksiossa + omena-kanelipulla

En osaa vieläkään täysin hyväksyä sitä, että kesä 2017 on nyt ihan virallisesti takana.

Taaksepäin katsoessa tuntuu kuin koko kesä olisi vain karannut ohi nopeassa väläyksessä. Tarkemmin muistellessa on kuitenkin kiva huomata, että kyllähän siihen taas kaikenlaista hullua ja hauskaa mahtui.

Yksi hulluimmista kesäseikkailuistani oli tilanne, josta en ikinä olisi uskonut löytäväni itseäni: telttaretki Nuuksion kansallispuistossa. Kyllä, vietin elämäni ensimmäisen yön teltassa. Ja yllätyksekseni jopa viihdyin siellä. Kokkailin leirinuotiolla, poimin tuoreita mustikoita ja kävin jopa keskiyön alastonuinnilla järvessä. Olin kuin kokenut erämies (kunhan retkikumppanilta ei kysytä)…

Paras osa telttaretkeä oli kuitenkin ehdottomasti näiden omena-kanelipullien hotkiminen!

Ainekset:

1rkl kuivahiivaa

2dl lämmintä maitoa

0,5dl sokeria

75g sulatettua voita

1 kananmuna

n. 10-12dl vehnäjauhoja

2tl kardemummaa

hyppysellinen suolaa

täytteeseen:

100g voita

4dl tummaa ruokosokeria

runsaasti kanelia

5-6 suurta omenaa

kuorrutukseen:

1rkl kermaa

1rkl sulatettua voita

1rkl omenasiideriä

100g tomusokeria

Ohjeet:

1. Aloita sekoittamalla kuivahiiva ja ruokalusikallinen sokeria lämpimään maitoon. Anna liueta hetki ja lisää sitten joukkoon sulatettu voi ja mausteet. Seuraavaksi voit vatkata joukkoon kananmunan ja lopun sokerin.

Lisää lopuksi jauhoja pienissä erissä kunnes taikina on kiinteä, mutta pehmeä. Vaivaa huolellisesti käsin ja anna kohota tunnin ajan kankaalla peitetyssä kulhossa.

2. Tällä aikaa valmista omenatäyte: kuori ja kuutioi omenat, heitä pannulle 50g voita, 2dl sokeria sekä omenakuutiot ja kypsennä noin viiden minuutin ajan varovaisesti sekoitellen.

3. Kaulitse kohonnut taikina jauhotetulla pinnalla ohueksi suorakulmioksi. Voitele pinta sulatetulla voilla ja ripottele päälle runsaasti sokeri-kaneliseosta ja sitten omenapaistos.

4. Kieri tiiviiksi rullaksi, leikkaa kolmen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja aseta viipaleet uunipellille. Paista 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pullat tummuvat hieman päältä. Varo ettet paista liian kypsäksi, tavoitteena on kuohkea ja pehmeä pulla.

5. Anna jäähtyä ja sekoita sitten kuorrutuksen kaikki ainekset yhteen. Kaada pullien päälle.

Nauti mieluiten lämpimänä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s