Kakiage

Kakiage oli minulle täysin uusi tuttavuus kun ensimmäistä kertaa sain sitä eteeni pienessä tempura-ravintolassa Tokion Shinjukussa. En ole ikinä ollut maissin suurin ystävä, ja edessäni näytti olevan friteerattu möykky maissinjyviä. Kaikki siihen asti ravintolassa syömäni oli ollut niin hyvää, että työnsin kuitenkin ennakkoluuloni taka-alalle ja maistoin möykkyä avoimin mielin.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että se oli yksi parhaista asioista, jota olen ikinä saanut maistaa. Makea maissi tuntui räjähtävän raikkaudellaan ulos miellyttävän rapeasta ja kevyesti suolatusta kuorestaan. Makuelämys oli kaikessa yksinkertaisuudessaan makuhermoja herättelevä ja hyväilevä, ja siitä asti kakiagella on ollut paikka sydämessäni ja keittiössäni.

Ainekset:

3dl maissinjyviä

2dl vehnäjauhoja

1 kananmunan keltuainen

2dl kylmää vettä

runsas ripaus suolaa ja cayennepippuria

öljyä paistamiseen

Ohjeet:

Sekoita jauhot, kananmuna ja vesi sileäksi seokseksi. Taittele maissinjyvät taikinan sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi taikinasta pieniä mykyjä kuumaan öljyyn ja friteeraa muutaman minuutin ajan, kunnes kakiage-palat tummuvat kauniisti päältä. Viimeistele sormisuolalla ja nauti kuumana!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: