Aihearkisto: Uncategorized

Hunajainen porkkanakakku

hunajainen porkkanakakku

Olen aina uskonut, että kauniit hiukseni ovat vähintään 50 prosenttia persoonallisuudestani. Jäljelle jäävä puolikas koostuu varmasti merkittävältä osin porkkanakakuista. Porkkana on minulle niin tärkeä kakku, että se on uinut syvälle sisimpään olemukseeni. Ei ole enää erillistä miestä ja kakkua. Olemme yhtä.

Tällä kertaa mehevä porkkanakakku saa vielä lämmintä lisäpotkua hunajasta, joka tekee tästä vieläkin mahtavamman makuelämyksen. Kuka tahansa kuulostaa idiootilta innostuessaan liikaa, joten en kehu tätä kakkua sen enempää. Kokeile jos et usko.

Ainekset:

3 kananmunaa

2dl ruokosokeria

1dl hunajaa

100g sulatettua voita

1dl rypsiöljyä

2dl vehnäjauhoja

2dl mantelijauhetta

1tl molempia: leivinjauhetta ja ruokasoodaa

1tl kutakin: kanelia, neilikkaa, kardemummaa, muskottipähkinää

hitunen jauhettua inkivääriä

oman maun mukaan vaniljaa

300g porkkanoita, hienona raasteena

100g mantelirouhetta

100g hasselpähkinärouhetta

puolikkaan sitruunan ja puolikkaan limen raastettu kuori

kuorrutukseen:

200g maustamatonta tuorejuustoa

100g tomusokeria

hyppysellinen vaniljajauhetta

puolikkaan sitruunan ja puolikkaan limen raastettu kuori

lisäksi: pähkinärouhetta, marjoja

Ohjeet:

Aloita vatkaamalla kananmunat, sokeri ja hunaja vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja öljy ja sekoita hyvin. Lisää seuraavaksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taittele joukkoon porkkanaraaste, sitrushedelmien raastettu kuori sekä pähkinärouhe.

Kaada voideltuun kakkuvuokaan tai uunivuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes kakun keskiosaan työnnetty tikku irtoaa puhtaana.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset huolellisesti yhteen. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuorruttamista. Viimeistele pähkinärouheella ja vaikka raikkailla vadelmilla.

P.s. Tämä kakku kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sen maku vain paranee jääkaapissa!

Avainsanat: ,

Uusi keittiö, sama mies(?)

dsc_0016-1

Tässä itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa on tullut elettyä melko voimakasta itsenäistymisen teemaa. Samalla olen askel askeleelta laittanut uutta asuntoani kuntoon, laittanut uutta elämääni kuntoon. Vannoutuneena töölöläisenä tuntuu jokseenkin omituiselta asua nyt ihan uudessa naapurustossa, ja vielä Bulevardin eteläpuolella. Vaikka uusi koti onkin kävelymatkan päässä edellisestä, tuntuu silti kuin siellä uudessa keittiössä hääräisi ihan uusi tyyppi.

Ihan kiva kuitenkin tutustua uuteen naapurustoon, uuteen keittiöön ja ehkä myös siihen uuteen tyyppiin. Useampi viikko meni jo kansainvälisessä evakossa New Yorkissa ja Tokiossa, joten nyt osaan erityisen hyvin kyllä arvostaa sitä, että ylipäätään löytyy se ikioma keittiö. Kyllähän täällä kelpaa kokkailla.

Avainsanat: ,

Toscaa ja tuohtumusta

saksanpähkinä-toscakakku

Tämä maailma ei ole minua varten.

Päivä toisensa jälkeen tunnumme hivuttautuvan lähemmäs ja lähemmäs totaalista poliittista korrektiutta. Mitään ei saisi sanoa eikä mistään saisi olla eri mieltä kuin äänekkäin (ja useimmiten yksinkertaisin) enemmistö. Kaikki vitsit pitää selittää ja sen jälkeen niitä pitäisi vielä pyytää anteeksi. Tällainen ei ole minua varten.

Myönnän toki, että tuohtuminen on ihan hauskaa. Useimmiten oma tuohtumukseni hälvenee heti kun saan palan kakkua, mutta tänään sekään ei ole riittänyt. Tänään olen poikkeuksellisen tuohtunut luettuani Helsingin Sanomien jutun Sannin uusimmasta musiikkivideosta, joka Hesarin toimittajan mukaan ”flirttailee pedofilian kanssa”.

 

Tuollaiset suuret julistukset olisivat mielestäni hauskoja jos ne tehtäisiin sarkastisesti, mutta kun toimittaja on valitettavan tosissaan. Kyseessä on siis Sannin Vahinko-biisi, jossa toki lauletaan mm. seksistä. Lapset eivät kuitenkaan tiedä, mistä on kyse jos Sanni laulaa vahingosta. Lapset eivät myöskään pidä seksiä mitenkään likaisena, eivätkä lapset varmasti ole kokeneet flirttailevansa pedofilian kanssa – nämä käsitykset tulevat vasta aikuisilta ja yhteiskunnalta, tai tässä tapauksessa yhdeltä Hesarin toimittajalta.

Mielestäni oli jokseenkin huvittavaa ja/tai pelottavaa, että Hesarin tuohtunein toimittaja Jussi Lehmusvesi oli niin kamalan järkyttynyt Sannin vapaudesta laulaa siitä, mikä taiteilijaa itseään kiinnostaa, vaikka miehellä on nuoria lapsia jotka ovat laulajaan tykästyneet. Koska koko maailman pitäisi tietenkin mennä aina lapsiperheiden ehdoilla, ja kaikkea heidän maailmankuvaansa sopimatonta pitäisi pyytää anteeksi.

Kaikki tämä järkytys alkoi siis siitä kun nuorten keskuudessa suosittu laulaja ja hänen levy-yhtiönsä olivat tarjonneet nuorille faneille ainutlaatuisen ja ikimuistoisen mahdollisuuden esiintyä musiikkivideollaan. Itse en videota ehtinyt ikinä edes nähdä, koska (Sannin tiedotteen mukaan) video jouduttiin laajasta positiivisesta palautteesta huolimatta poistamaan, koska ”muutaman soraäänen mukaan kappaleen teksti ei sopinut kaikkien suuhun”. Ja nyt minua säälittävät ne nuoret ihmiset, joiden unelma toteutui vain hetkeksi ennen kuin täysin ulkopuolisten ihmisten tarpeeton tuohtumus riisui heiltä sen saavutuksen.

 

Ehkä itse olen viettänyt lapsuuteni erilaisessa maailmassa, ja ehkä se maailma sitten oli vaarallisen seksuaalinen ja flirttaili pedofilian kanssa, mutta kyllä minä sain lapsena laulaa mukana kun Kikka kaikui radiosta, vaikka ne sanoitukset vasta likaisia ovatkin. Eivät ne kuitenkaan lapselle olleet likaisia. Lapselle se on vain kivaa musiikkia.

Hauskintahan tässä kaikessa on se, ettei tarvitse kuin kirjoittaa edellä mainitun toimittajan nimi Facebookin hakukenttään ja silmille ponnahtaa kuvia herrasmiehestä täysin ilkosillaan, takamus ja suurin osa sukuelimistä kaikkien nähtävillä. Facebook on suuressa suosiossa myös lasten ja nuorten keskuudessa, joten mielestäni enemmän tuollainen flirttailee pedofilian kanssa kuin teinityttö joka huulisynkkaa hittibiisin mukana.

Hesarin jutun lopussa tuohtunut isä kiittää, koska hänen ristiretkensä on ollut menestys ja video on poistettu. Itse kiittäisin jos hänet – ja kaikki muut aina niin tuohtuneet isät ja äidit – voitaisiin poistaa internetistä. Maailmassa on toki ongelmia, joista on syytäkin olla tuohtunut, vihainen, huolissaan, mutta tämä ei nyt ehkä olisi ollut se suurin epäkohta, eikä suurin vaara lapsille.

Avainsanat: , , ,

Toukokuinen muotokuva

töölö helsinki kesä

Olen vahingossa ollut niin pitkän hetken hiljaa, että iso osa kesän alkulaukauksista on jäänyt täysin vaille kommenttia. Siksi en aio tänään jakaa minkäänlaista reseptiä enkä edes puhua juurikaan ruoasta; tänään haluan keskittyä itselleni tärkeimpään aiheeseen eli itseeni.

Samalla haluan pikakelata viimeisimmän kuukauden elämästäni uudelleen ja maalata inkoherentin muotokuvan tämänhetkisestä itsestäni. Olen väsynyt, virheellinen, lievästi tyytymätön ja ihmisenä täysin rikkinäinen, mutta varovaisen optimistinen ja uudelleen varma siitä, että elämällä on vielä paljon tarjottavaa.

Yöttömiä öitä on tähän kesään mahtunut paljon jo nyt, sekalaisista syistä. Paikotellen on ollut hienoa. Olen polttanut kasvoni auringossa jo useampaan otteeseen, joten tämänhetkinen muotokuvani on vielä enemmän fuksianpunainen kuin yleensä. Eihän se hyvä asia ole millään mittarilla, mutta kuuluu kesääni.

 

Tässä toukokuussa on ollut kattoterassibileitä ja hawaijilaisia brunsseja, on ollut viinipainotteisia piknikejä ja aamuun asti jatkuvia venejatkoja. Ihmisiä on tullut elämääni ja lähtenyt siitä, liukuovi pyörii pyörii. On ollut suuria ja pieniä hienoja hetkiä.

Silti on ollut voimakkaan melankolinen olo. Ehkä se on vain alkukesän jännitystä tai ehkä se johtuu siitä, että minun on aina ollut jotenkin vaikeaa elää oikeassa maailmassa ”normaalien” ihmisten ympäröimänä kun itse olen kaikkea muuta. Luultavasti se johtuu vain siitä, että joka päivä tässä elämässä koostuu hitaasta luopumisesta.

Aurinkoiset alkukesän päivät ovat kuitenkin olleet enimmäkseen hyviä. Olen lähinnä yrittänyt keskittyä kaikenlaiseen turhaan jotta ei tarvitsisi keskittyä mihinkään olennaiseen. Tänään olen myös hämmästellyt, miten jotain ihmistä voi samanaikaisesti ikävöidä suunnattomasti ja haluta heittää kivellä naamaan.

Avainsanat:

Hengähdystauko

syksy helsinki

Joo, olen ollut lähiaikoina vähän hiljainen… tarjoten samalla varmasti suurta helpotusta monille. Syy herkkään hiljaisuuteeni ei todellakaan ole se, etteikö olisi mitään sanottavaa eikä se, ettenkö olisi tehnyt (ja varsinkin syönyt) tässä reilun viikon aikana kaikenlaista kivaa. Ehkä en ole vain ollut täysin varma, mitä sanottavaa minulla on ja mikä siinä kaikessa kivassa on ollut oikeasti kivointa.

Tiesin kyllä jo ennen tätä kahdeksan vuorokauden hiljaista kautta, että haluaisin ottaa vähän aikaa itselleni. Ihan pienen hengähdystauon vaan. Yhdestä päivästä tuli nopeasti kaksi, sitten viisi ja yhtäkkiä viikko. Nyt onkin yllättävän vaikea palata takaisin rutiiniin, vaikka kyseessä on miellyttävä rutiini. Kaiken lisäksi jotenkin tuntuu kuin tässä viimeisen viikon aikana olisi tapahtunut ainakin kahden vuoden jutut – miten tällaista vyyhtiä nyt edes lähtisi purkamaan?

Vyyhti saa joka tapauksessa odottaa vielä huomiseen, sillä tänään keskityn eloonjäämistaisteluun. 12 tunnin koulupäivän päätteeksi aion lähinnä tuijottaa tyhjyyteen, nukahtaa kadulle ja/tai kuolla. Huomenna aion kuitenkin tehdä taas sitä, minkä parhaiten teen – kehua omia kakkujani.