Avainsana-arkisto: omenapiirakka

Maukkaan mausteinen omenapiirakka

Tämä kesä alkoi tosissaan vasta tuossa kymmenisen minuuttia sitten, joten en todellakaan ole millään tasolla valmis myöntämään, että se olisi muka jo hiipumassa. Aivan kuin elämässä yleensä, aion valehdella itselleni ja uskoa, että paras on vielä edessä. Ollaanhan nyt tosin jo elokuun puolella, mutta onneksi tässä on sentään pari kuukautta vielä antoisaa shortsikautta jäljellä!

Elokuussa on myös se hyvä puoli, että sesongissa on muutakin kesäpurtavaa kuin mansikat ja kirsikat. Omenat alkavat tässä kuussa olla parhaillaan, ja se tarkoittaa tietenkin vain yhtä asiaa: omenapiirakkaa.

Ainekset:

100g voita, kuutioituna

1dl ruokosokeria

2dl vehnäjauhoja

runsas ripaus vaniljaa, kanelia ja kardemummaa

kourallinen rouhittuja saksanpähkinöitä

täytteeseen:

750g omenoita

50g sulatettua voita

1dl ruokosokeria

runsas ripaus kanelia ja muskottipähkinää

puolikkaan sitruunan mehu

glaseeraus:

50g sulatettua voita

1-2rkl maitoa

n. 200g tomusokeria

Ohjeet:

Sekoita voi, sokeri, jauhot, mausteet ja rouhitut saksanpähkinät huolellisesti yhteen. Painele 2/3 seoksesta leivinpaperilla päällystetyn kakkuvuoan tai pienehkön uunivuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti ja heitä hetkeksi jääkaappiin viilenemään.

Paista kylmää piiraspohjaa 180-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Pohjan kypsyessä ehdit valmistella täytteen. Kuori ja pilko omenat. Sekoita omenat yhteen voisulan, sokerin, mausteiden ja sitruunamehun kanssa. Levitä täyte tasaisesti piiraspohjan päälle ja nipistele loppu taikina täytteen päälle muruiksi. Jatka kypsentämistä 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes piiras alkaa tummua kauniisti päältä.

Anna jäähtyä hieman, viimeistele glaseerauksella ja nauti!

 

Avainsanat: , , ,

Rommi-omenapiirakka

dsc_0039

Muistan kun liityin Facebookiin kesällä 2007 ja uusi hieno palvelu vaikutti niin mahtavalta, niin jännittävältä. Yhtäkkiä oli helppoa pitää yhteyttä ulkomailla asuviin ystäviin, jakaa hauskoja juttuja tai hienoja kuvia. Kaikki vaikuttivat Internetin ihanassa maailmassa niin paljon kauniimmilta ja hauskemmilta kuin ankeassa oikeassa maailmassa. Se oli ihanaa aikaa.

Vuosien varrella olen tietoisuuteni rajamailla havainnut artikkeleita ja yksittäisten ihmisten toiveita siitä, että ihmisten pitäisi olla aidompia ja rehellisempiä Internetissä. Elämää ei kuulemma saisi kaunistella. Mitä enemmän ihmiset ovat alkaneet tähän toiveeseen vastata, sitä vähemmän minä olen Facebookia käyttänyt.

Nyt alkaa tuntua siltä, että Facebookin kaunis ja hauska Internet-maailma on vaihtunut kokonaisuudessaan julmaan todellisuuteen. Ihmiset ovat joko tappavan tylsiä tai pöyristyttävän typeriä, eikä kumpikaan näistä miellytä minua millään tasolla.

Kyllä me kaikki varmasti tiedämme, että elämä on välillä sotkuista ja rumaa; tiedämme ettei kukaan ole onnellinen ihan koko ajan eikä herää joka aamu kauniina. Mielestäni on kuitenkin myrkyllistä ja rumaa toivoa, että ihmiset korostaisivat sosiaalisessa mediassa muuta kuin niitä parhaita hetkiään. Elämä on tarpeeksi rumaa ja typerää jo ilman erityistä panostusta. Näiden sanojen saattelemana minä pakenen Instagramin ja Tumblrin kauneuteen ja huumoriin sekä omaan ajoittain sotkuiseen ja surulliseen, mutta silti erittäin kauniiseen maailmaani.

dsc_0033

Teeman mukaisesti jätän kertomatta, että ensimmäinen yritykseni omenapiirakoiden kauniissa maailmassa epäonnistui kamalasti. Tuotokseni oli ruma, tylsä ja pahanmakuinen eikä se oikein pysynyt edes koossa. Unohdetaan kuitenkin se ja keskitytään kauneuteen. Toisella yritykselläni osuin nimittäin kuvainnolliseen kultasuoneen…

dsc_0029 (1)

Mausteinen rommi ja mehevät omenat sekä rapea murutaikina ovat täydellinen syysherkku!

P.s. Itse tein metallisessa muffinivuoassa 10 yksittäistä minipiirasta, mutta yksi suuri onnistuu samalla reseptillä mainiosti – lisää paistoaikaa tarpeen mukaan.

Ainekset:

150g voita

4dl vehnäjauhoja

3-4rkl kylmää vettä

ripaus muskottipähkinää

1tl kardemummaa

1tl kanelia

1rkl sokeria

täytteeseen:

6-8 omenaa

50g voita

1dl sokeria

0,5dl tummaa rommia

1tl maissitärkkelystä

kanelia ja vaniljaa oman maun mukaan

lisäksi: kreikkalaista jogurttia, hunajaa, vaniljaa

Ohjeet:

Aloita valmistalla piiraspohja. Nypi kylmä voi ja vehnäjauhot yhteen, lisää mausteet, sokeri ja kylmää  vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes koostumus on joustava, mutta ei sormiin tarttuva. Painele taikina voidellun piirasvuoan (tai minivuokien) pohjalle ja reunoille ohuesti ja siirrä jääkaappiin viilenemään. Halutessasi voit tehdä samasta taikinasta piiraalle myös kuoren, mutta itse olen avointen piirakoiden ihailija.

Kuori ja viipaloi omenat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon sokeri ja rommi ja sitten omenat. Lisää vielä maissitärkkelys sekä mausteet ja paista keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä ja seos kauniin tumma ja kiinteä.

Täytä piiras omenapaistoksella ja paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes piiraan reunat tummuvat kauniisti. Tarjoile lämpimänä, mieluiten hunajalla ja vaniljalla maustetun kreikkalaisen jogurtin tai jäätelön kera!

Avainsanat: , , ,

Omenainen murukakku

omenainen murukakku

Olen ollut muutaman päivän ajan sokerittomalla ja hiilihydraatittomalla paastolla ja voin sanoa, että se on ihan kauheaa eikä todellakaan kannata kokeilla. Ensimmäinen päivä oli vaikea ja sen jälkeen todellinen alamäki vasta alkoi. Toisena päivänä itketti, kolmantena suututti. Neljäntenä päivänä söin sokeria ja leipää ja kaikki oli taas hyvin.

Tässä kakussa suurin osa perinteisestä sokerista on kuitenkin korvattu kookospalmujen kukinnosta valmistetulla kookospalmusokerilla, jonka glykeeminen indeksi on huomattavasti valkoista sokeria alhaisempi. Kookospalmusokeri on myös täynnä mineraaleja ja vitamiineja sekä herkullisen pähkinäistä ja kinuskista aromia!

Mehevän omenaisessa murukakussa kookospalmusokeri ja loppukesän (tai alkusyksyn) omenat pääsevät esittelemään parhaita puoliaan. Mausteinen kakkupohja, makean raikkaat omenat ja herkullinen crumble-kuorrutus muodostavat täydellisen herkun.

Resepti on julkaistu alunperin syyskuussa 2013 osoitteessa antonanton.fi.

Ainekset:

6 pientä omenaa

2dl vehnäjauhoja

100g mantelijauhetta

1tl leivinjauhetta

1tl ruokasoodaa

1dl sokeria (tai kookospalmusokeria)

1tl vaniljajauhetta

1tl inkivääriä

1tl kanelia

75g sulatettua voita

2dl maustamatonta jogurttia

puolikkaan sitruunan raastettu kuori

2 kananmunaa

murukuorrutukseen:

2dl kookospalmusokeria

1dl vehnäjauhoja

1tl kanelia

75g pehmeää voita

Ohjeet:

Aloita valmistamalla crumble-kuorrutus. Yhdistä sokeri, vehnäjauhot, kaneli ja pehmeä voi kulhossa ja muovaa käsin sileäksi massaksi. Halutessasi voit käyttää kakkupohjaankin kookospalmusokeria – näin saat aikaiseksi hieman tummemman ja mausteisemman kakun. Lisää seokseen vielä hieman jauhoja jos se on liian kosteaa tai pieni nokare voita jos se tuntuu liian murenevaiselta ja kuivalta.

Kuori ja paloittele omenat ohuiksi siivuiksi. Purista omenasiivujen päälle heti hieman sitruunamehua, jotta ne eivät tummu.

Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, leivinjauhe sekä sokeri ja mausteet kulhossa keskenään. Kaada joukkoon voisula sekä jogurtti ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita hyvin, vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen.

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, lisää taikinan päälle omenaviipaleet ja levitä murukuorrutus omenoiden päälle mahdollisimman hienosäikeisenä muruna. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Nauti kakku hieman lämpimänä ja jäätelöllä kruunattuna!

Avainsanat: , , , , , ,