Toista kertaa kuukauden sisään löydän itseni selittelemästä hiljaisuuttani. Johtunee lähinnä siitä, että oikeassa elämässä on tänä syksynä tapahtunut sen verran paljon etten olekaan ehtinyt viettää läppärin äärellä ihan niin paljoa aikaa kuin yleensä.
Kävin Losissa viettämässä taas yhtä syntymäpäivää, tapaamassa vanhoja ystäviä ja hieromassa uusia ystävyyksiä, syömässä ja juomassa tieni suuren ja suurenmoisen kaupungin läpi. Tacoja, burgereita, vohveleita ja absurdi määrä avokadoja. Los Angeles on vuosi toisensa jälkeen mahtavampi ruokaparatiisi ja jokaiselle ruokamatkailijalle ehdoton pyhiinvaelluskohde.
Ruokaseikkailujen lisäksi reissu tarjosi jotain muutakin korvaamattoman arvokasta. Joskus, harvoin, mutta aina silloin tällöin, vastaan tulee elämys, joka tuntuu hetkeksi muuttavan koko elämän. Tämä matka oli minulle sellainen. Tuntuu kuin olisin oppinut uudelleen elämään. Matka antoi muistutuksen siitä, mitä elämä on ja voi olla. Tietenkin kaikki palaa ennalleen ja löydän itseni samasta kuopasta lähiviikkoina ellen jo lähipäivinä, mutta tällä hetkellä elämäniloa tuntuu löytyvän moninkertaisesti aiempaan verrattuna. Ei edes harmita, että ulkona alkaa ilta hämärtyä jo aamiaista väsätessäni. (No harmittaa ehkä vähän.)
Kakkua + sirkushuveja 
Mulle tuli tosi hyvä fiilis tästä postauksesta. Ehkä siksi, että aina joskus sitä itsekin löytää tuon saman tunteen, että hei, näinhän sitä oikeasti eletään, se voi olla tällaista ja tuntua näin upealta. Ja sitten kun on siellä kuopassa jumittamassa, jo pelkkä muisto siitä kokemuksesta kantaa yllättävän kauan.
TykkääTykkää
Kiva jos onnistuin omalta osaltani myös muistuttamaan! Kyllä se on jostain syystä lähestulkoon jokapäiväinen taistelu muistaa, miten hienoa elämä on ja voi olla ja miten paljon hienoa siinä saattaa huomaamattaankin olla…
TykkääTykkää