Kesäkuun alku innoittaa jo pelkästään nimensä takia kaikenlaiseen kesäkivaan. Alkukesän sääkin oli näillä kulmilla niin helteinen, että sitä tuudittautui jo siihen uskoon, että kesä on aurinkoinen, lämmin ja ikuinen. Yhtäkkiä ikkunan takana odotti kuitenkin todellisuus.
Viime viikon syyssateinen sää ei kuitenkaan minua hidastanut. Tiistaina kävin viettämässä kansainvälistä kurkkupäivää (en minäkään tiedä) Hendrick’sin järjestämässä bilesporassa. Tasapainon kanssa oli vähän vaikeuksia ja ihmisiä oli liikaa (kuten maailmassa yleensäkin), mutta kivaa oli. Torstaina sateinen juhlatunnelma jatkui Taste of Helsingin avajaisissa, joissa oli vähän liikaakin tuttuja kasvoja. Hyvältä se shampanja kuitenkin maistui sateenvarjon allakin.
Perjantaina vuorossa olivat ehkä viikon kosteimmat festarit. Lähdin nimittäin Sidewaysiin esittelemään upeaa uutta hapsutakkiani, jonka tietenkin lainasin äidiltäni, kuten kuka tahansa itseään kunnioittava nuori mies. Töölön Ketterä, vähän sadetta, PJ Harvey, paljon kaatosadetta, pahaa roséviiniä, lisää kaatosadetta ja Susanne Sundførin melankolisia rakkauslauluja varpaat lätäkössä. Lauantaihin mennessä olin niin uitettu, että Kelela ja Peaches jäivät näkemättä ja sadeponcho vaihtui vilttiin ja villasukkiin.
Jos tästä kaikesta jotain voi oppia niin sen, että suomalainen kesä pettää aina. Juuri kun luulee päässeensä siihen kesän kuumimpaan aikaan, kulman takaa ilmestyykin pakkasöitä ja sademyrskyjä. Mutta ei se mitään, näytän hyvältä märkänä.
Kakkua + sirkushuveja 