Olen ollut muutaman päivän ajan sokerittomalla ja hiilihydraatittomalla paastolla ja voin sanoa, että se on ihan kauheaa eikä todellakaan kannata kokeilla. Ensimmäinen päivä oli vaikea ja sen jälkeen todellinen alamäki vasta alkoi. Toisena päivänä itketti, kolmantena suututti. Neljäntenä päivänä söin sokeria ja leipää ja kaikki oli taas hyvin.
Tässä kakussa suurin osa perinteisestä sokerista on kuitenkin korvattu kookospalmujen kukinnosta valmistetulla kookospalmusokerilla, jonka glykeeminen indeksi on huomattavasti valkoista sokeria alhaisempi. Kookospalmusokeri on myös täynnä mineraaleja ja vitamiineja sekä herkullisen pähkinäistä ja kinuskista aromia!
Mehevän omenaisessa murukakussa kookospalmusokeri ja loppukesän (tai alkusyksyn) omenat pääsevät esittelemään parhaita puoliaan. Mausteinen kakkupohja, makean raikkaat omenat ja herkullinen crumble-kuorrutus muodostavat täydellisen herkun.
Resepti on julkaistu alunperin syyskuussa 2013 osoitteessa antonanton.fi.
Ainekset:
6 pientä omenaa
2dl vehnäjauhoja
100g mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1dl sokeria (tai kookospalmusokeria)
1tl vaniljajauhetta
1tl inkivääriä
1tl kanelia
75g sulatettua voita
2dl maustamatonta jogurttia
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
2 kananmunaa
murukuorrutukseen:
2dl kookospalmusokeria
1dl vehnäjauhoja
1tl kanelia
75g pehmeää voita
Ohjeet:
Aloita valmistamalla crumble-kuorrutus. Yhdistä sokeri, vehnäjauhot, kaneli ja pehmeä voi kulhossa ja muovaa käsin sileäksi massaksi. Halutessasi voit käyttää kakkupohjaankin kookospalmusokeria – näin saat aikaiseksi hieman tummemman ja mausteisemman kakun. Lisää seokseen vielä hieman jauhoja jos se on liian kosteaa tai pieni nokare voita jos se tuntuu liian murenevaiselta ja kuivalta.
Kuori ja paloittele omenat ohuiksi siivuiksi. Purista omenasiivujen päälle heti hieman sitruunamehua, jotta ne eivät tummu.
Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, leivinjauhe sekä sokeri ja mausteet kulhossa keskenään. Kaada joukkoon voisula sekä jogurtti ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita hyvin, vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, lisää taikinan päälle omenaviipaleet ja levitä murukuorrutus omenoiden päälle mahdollisimman hienosäikeisenä muruna. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Nauti kakku hieman lämpimänä ja jäätelöllä kruunattuna!
Ompa todella hyvännäköinen kakku, tätä pitääkin oman pihan omenoista tehdä!
TykkääTykkää
Kannattaa ehdottomasti kokeilla, tässä kakussa pääsee tämän vuodenajan aromit mahtavasti esiin!
TykkääTykkää
Voisitko laittaa joskus vodkahyytelöshottien reseptin tai muita drinkkiohjeita?
TykkääTykkää
Laitetaan harkintaan… Onhan se vappukin jo ihan kohta!
TykkääTykkää