On hyvin paljon mahdollista, että innostuin tänä vuonna Halloweenista hieman liikaa. Olen ostanut huomista varten ainakin viisi kiloa makeisia, tehnyt lisää itse, poiminut metsästä värikkäitä vaahteranlehtiä koristeiksi ja kovertanut neljä kurpitsalyhtyä.
Hyvä puoli tässä Halloween-hulluudessani on se, että nyt minulla on kurpitsaa vaikka muille jakaa. En tietenkään jaa sitä kenenkään muun kanssa, vaan hotkin kurpitsaherkkuni parhaassa mahdollisessa seurassa, yksin. Reseptin voin kuitenkin jakaa, ihan vaan jotta joku tulisi kateelliseksi.
Ainekset:
11g kuivahiivaa
2dl lämmintä maitoa
0,5dl sokeria
100g sulatettua voita
1 kananmuna
n. 2dl kurpitsapyreetä
n. 12dl vehnäjauhoja
hyppysellinen kutakin: kardemummaa, inkivääriä, neilikkaa, kanelia ja suolaa
täyte:
50g sulatettua voita
2rkl kurpitsapyreetä
runsaasti tummaa sokeria ja kanelia
rouhittuja pekaanipähkinöitä
kuorrutus:
250g tomusokeria
2rkl kutakin: maitoa, vettä, vaahterasiirappia
Ohjeet:
Aloita sekoittamalla hiiva lämpimän maidon joukkoon. Anna hiivan heräillä hetki ja lisää sitten joukkoon voi. Vatkaa kananmuna seuraavaksi seokseen ja lisää sitten sokeri, kurpitsasose sekä mausteet.
Lisää vehnäjauhoja pienissä erissä, ensin kauhalla vatkaten ja lopulta käsin vaivaten. Vaivaa huolellisesti ja anna taikinan kohota vähintään tunti lämpimässä paikassa.
Kaulitse kohonnut taikina ohueksi suorakulmioksi kevyesti jauhotetulla pinnalla. Sekoita täytteen voisula ja kurpitsasose ja levitä seos taikinan pinnalle tasaisesti. Ripottele runsaasti tummaa sokeria ja kanelia päälle ja viimeistele pekaanirouheella. Kieri tiukaksi rullaksi pituussuunnassa ja leikkaa 2-3 sentin paksuisiksi paloiksi. Aseta palat vierekkäin voideltuun uunivuokaan tai kakkuvuokaan ja anna vielä kohota uunin lämmetessä 180-asteiseksi. Paista 20 minuuttia, kunnes pullat ovat tummuneet kauniisti päältä.
Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään huolellisesti ja ripottele yhä hieman lämpimien pullien päälle rennolla kädellä. Nämä herkulliset kurpitsapullat ovat parhaimmillaan lämpimänä.
Resepti on julkaistu alunperin lokakuussa 2013 osoitteessa antonanton.fi.