Aina välillä tulee sellainen fiilis, että olen tässä elämässä jo niin paljon nähnyt, kokenut ja maistanut ettei edessä ole enää yhtä suuria elämyksiä kuin aikoinaan. Sellainen fiilis ettei elämässä ole enää ensimmäisiä kertoja jäljellä.
Onneksi useimmiten juuri silloin kun tuohon ajatteluun lankeaa, vastaan tulee jotain täysin uudenlaista. Tällä kertaa suuren elämyksen aiheutti vegetacojen täytteeksi tekemäni mausteinen bataattipaistos, jota tekisi nyt mieli syödä päivittäin ja monesti päivässä. Sen lisäksi tacoihin mahtui papuja, avocadoa, fetaa ja tuoreita yrttejä sekä sriracha-jogurttikastiketta. Tortillojen loputtua sama sekamelska sopi erittäin hyvin myös kotitekoisen naan-leivän väliin!
Ainekset:
500g bataattia
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria
jauhettua korianteria
savupaprikajauhetta
cayennepippuria
chilijauhetta
lisäksi:
täysjyvätortilloja tai kotitekoista naan-leipää
sekalaisia papuja (esim. mustapapuja & kidneypapuja)
viipaloitua avokadoa
murustettua fetaa
silputtua chiliä
tuoreita yrttejä
sriracha-kastiketta: 2 osaa jogurttia, 1 osa srirachaa
Ohjeet:
Kuori ja kuutioi bataatit tasaisen kokoisiksi, suurinpiirtein peukalon kynnen kokoisiksi paloiksi. Lorauta antelias annos oliiviöljyä pannulle ja heitä sekaan bataatit. Paista kuumalla pannulla viitisen minuuttia, lisää mausteet ja jatka kypsentämistä keskilämmöllä kannen alla 10-15 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä, mutta pysyvät silti kauniisti koossa.
Kokoa tacot tai naan-tacot, purista päälle halutessasi vielä hieman limemehua tai ripottele kevätsipulia ja nauti suuresta elämyksestä!
Reblogged this on Kerberos616.
TykkääTykkää