Matcha-juustokakku

matcha-juustokakku

Matcha-teejauhe on yksi oman ruokavalioni peruspylväistä. Monet syövät puuroa aamiaiseksi joka päivä, toiset syövät aina lounaalla samaa salaattia. Itse juon päivittäin matcha-teetä. Paljon.

Taannoiselta Tokion reissultani tarttui taas mukaan iso kasa erilaisia matcha-jauheita, ja tietenkin yksi niistä pääsi heti mukaan myös kakkukokeiluihini. Matcha antaa juustokakulle erittäin hentoa aromikkuutta ja hitusen vihertävää sävyä, mutta oikeastaan se enimmäkseen korostaa kakun herkullisia ominaisaromeja.

Tämä kakku pääsi myös historian kirjoihin monimuotoisuudellaan: se sai kunnian olla ensimmäinen uudessa keittiössäni leivottu kakku, se toimi parhaan ystäväni syntymäpäiväkakkuna, ja lisäksi sain sen avulla vakuutettua ainakin yhden potentiaalisen talviheilan kokkailutaidoistani.

Erittäin tehokas kakku siis!

Ainekset:

400g maustamatonta tuorejuustoa

200g smetanaa (tai maitorahkaa kevyempään versioon)

2dl kermaa

1,5dl sokeria

4 kananmunaa

hitunen vaniljaa

1-2rkl matcha-jauhetta

pohja:

250g digestive-keksejä

100g voita

Ohjeet:

Aloita valmistamalla pohja: murskaa keksit hienoksi jauheeksi ja sekoita yhteen sulatetun voin kanssa. Lisää hieman voita jos seos on liian kuiva tai murusta pari keksiä lisää jos se tuntuu liian kostealta. Painele valmis taikina voidellun kakkuvuoan pohjalle tasaisesti ja siirrä jääkaappiin asettumaan.

Sekoita tuorejuusto, smetana, kerma ja sokeri. Vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen. Mausta vaniljalla ja matcha-jauheella ja sekoita sileäksi. Kaada valmis täyte kakkupohjan päälle, tasoita nuolijalla tai veitsellä mahdollisimman sileäksi ja paista 150-asteisessa uunissa noin 45-55 minuuttia.

Uuneissa saattaa olla paljonkin eroja, ja oma uunini osoittautui huomattavasti edellistä tehokkaammaksi. Kukaan ei ylikypsää juustokakkua halua, joten uuniin kannattaa alkaa kurkistella ajoissa – valmiin kakun tulisi olla reunoilta kiinteä, mutta keskeltä hieman hyllyvä.

Kierrä veitsen kanssa kakun reunat heti kun otat sen uunista, jotta kakku ei tartu vuokaan jäähtyessään. Anna jäähtyä useamman tunnin ajan tai jopa yön yli. Kakun aromit vain paranevat jääkaapissa.

Mainokset

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s