Yrttikrutongit

Ei olisi millään tavalla valheellista väittää, että juustot ovat yksi elämäni suurimmista nautinnoista. Kaunista prinsessaa hehkuttaessa unohtuu helposti se vaatimattomamman näköinen piika, ja samalla tavalla leipä jää ainakin itselläni useimmiten juuston ylvääseen varjoon.

Todellisuudessa leipä on kuitenkin myös yksi tämän maailman kauneimmista asioista, ja yksi monipuolisimmista. Sitä voi ihan hyvällä omallatunnolla lisätä vaikka salaattiin, kunhan vaan nopeasti paahtaa ensin. Näillä maukkailla yrttikrutongeilla saakin salaatin helposti ihan toiselle tasolle. Eikä se pahitteeksi olisi vaikka sekaan heittäisi vähän juustoakin!

Ainekset:

parhaat päivänsä nähnyt leipä, kuutioituna

2 valkosipulinkynttä

1tl kutakin: oreganoa, basilikaa, timjamia

hyppysellinen suolaa

1dl oliiviöljyä

(parmesaania)

Ohjeet:

Sekoita oliiviöljyn sekaan puristettu valkosipuli ja yrtit. Lisää leipäkuutiot öljyseokseen ja sekoita huolellisesti. Levitä öljytyt leipäkuutiot leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda 180-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes krutongit tummuvat hieman päältä ja muuttuvat mahtavan rapeiksi.

Halutessasi voit lisätä paistoajan puolivälissä hieman parmesaaniraastetta krutonkien päälle. Suolaa valmiit krutongit kevyesti ja anna jäähtyä. Nauti salaateissa tai keitoissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: