En ole tänään ollut parhaimmillani. Eilisten rapujuhlien jäljiltä olo on yhä kuin junan alle jääneellä, ja pitkään luulin, että tämän päivän suurin saavutukseni olisi itsesäälissä rypeminen. Sitten kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että nälkä ja inspiraatio iskivät samanaikaisesti – heräsi polttava halu hampurilaiseen.
Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut perinteistä hampurilaista, vaan päätin kokeilla paljon puhuttua ramen-burgeria. Täytin omani raikkaalla jogurttikastikkeella ja mausteisella mustapapupihvillä ja viimeistelin vehnänoraksen, retiisien ja avokadon kanssa. Todella hyvää. Niin hyvää, että tekisi mieli kirjoittaa capslockilla MITEN HYVÄÄ TÄMÄ BURGERI OLI.
Nuudelisämpylät ovat pinnalta rapeita, mutta sisältä kivan pehmeitä. Suutuntuma näissä erikoisissa hampurilaisissa on ehdottomasti ainutlaatuinen. Suurelta osin sen ansiosta tämä on yksi ruokatrendi, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Ainekset/Ramen-sämpylät:
1pkt ramen-nuudeleita
1 kananmuna
Ainekset/Mustapapupihvit:
2 tlk mustapapuja
1 punainen chili
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
silputtua korianteria
1tl cayennepippuria
1tl mustapippuria
1 kananmuna
0,5dl korppujauhoja
Ohjeet:
Mustapapupihvit
Huuhtele pavut lävikössä juoksevan veden alla ja murskaa ne haarukan avulla kulhossa. Sekoita joukkoon hienoksi silputtu sipuli, valkosipuli, korianteri ja chili sekä mausteet. Sekoita seuraavaksi joukkoon kananmuna ja lisää lopuksi korppujauhot. Jaa taikina neljästä kuuteen osaan ja pyörittele noin kahden sentin paksuisiksi pihveiksi. Paista öljytyllä pannulla pari minuuttia molemmin puolin.
Ramen-burgerit
Keitä nuudelit pakkausohjeiden mukaisesti kypsäksi. Valuta täysin kuivaksi, anna jäähtyä ja sekoita sitten kananmunan kanssa huolellisesti yhteen. Jaa seos neljään osaan ja kaada esimerkiksi kahvikupin tai muun pyöreän astian pohjalle. Peitä seos muovikelmulla ja aseta päälle paino.
Siirrä jääkaappiin hyytymään vähintään 30 minuutiksi. Paista kuumalla öljytyllä pannulla noin 3-4 minuuttia molemmin puolin, kunnes nuudelisämpylät tummuvat ja kovettuvat hieman. Kääntele sämpylöitä varsinkin alussa erittäin varovaisesti, ne hajoavat helposti.
Kokoa mieleisesi hampurilainen ja nauti!
Mä askartelin just tänään kans ramen burgereita ekaa kertaa!
-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Mitäs tykkäsit? Itselle tämä oli erittäin positiivinen yllätys, en osannut odottaa ollenkaan näin herkullista makuelämystä!
TykkääTykkää
On kyllä namin näköistä vaikken lihaa syökään;D
TykkääTykkää
Ei hätää, tein itsekin burgerini kasvisversiona mustapapupihveillä ja oli todella hyvää!
TykkääTykkää
Ramenburgerit on tosiaan hauska keksintö, meillä pyöräytettiin täytteeksi nyhtöpossua. Mustapapupihvejä ei ole vielä tullut itse väsättyä, nappaanpa heti ohjeen talteen! 🙂
TykkääTykkää
Mustapavuissa on yllättävän lihaisa maku ja välillä niissä on mielestäni jotain tumman suklaan aromejakin… Toimii erittäin hyvin varsinkin lihansyöjille kasvisvaihtoehdoksi!
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Ruokablogi Jerryn keittiössä 2014-2017 – Jerry Kivelä