Syystä tai toisesta en ole ikinä ollut erityisen suuri suklaafani, mutta valkosuklaa on onnistunut voittamaan synkän sydämeni. Nykyään se on jopa yksi suosikkiaineksistani. Valkosuklaaseen kehittyy paistettaessa niin mahtavan paahteinen, kinuskinen ja karamellinen aromi ettei maailmassa ole mitään parempaa.
Nämä mehevät ja pehmeät oksymoronin kaltaista nimeä kantavat valkosuklaaleivonnaiset ovat tolkuttoman hyviä eikä vahvaluontoisinkaan ihminen voi varmasti niitä vastustaa. Parhaimmillaan ne ovat esimerkiksi tuoreiden vadelmien ja mustikoiden kera nautittuna!
P.s. Ensimmäisessä kuvassa mukana kontrastia tarjoamassa myös mustapapubrowniet.
Ainekset:
100g sulatettua voita
200g sulatettua valkosuklaata
2dl sokeria
2 kananmunaa
vaniljaa
1,5dl vehnäjauhoja
Ohjeet:
Aloita sekoittamalla sulatettu voi ja valkosuklaa huolellisesti yhteen sokerin kanssa. Vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen ja lisää lopuksi oman makusi mukaan vaniljaa sekä vehnäjauhot. Paista leivinpaperilla päällystetyssä uunivuoassa tai pellillä 180-asteisessa uunissa noin 25 minuutin ajan, kunnes leivonnaiset tummuvat hieman päältä ja ovat melko kiinteitä. Anna jäähtyä, pilko neliöiksi ja viimeistele tomusokerilla.