Kävin hiljattain veneilemässä Omanin kivikkoisen kauniissa vuonoissa Musandamin alueella, ja reissusta jäi muutaman delfiinibongauksen ja kammottavan t-paita-rusketuksen lisäksi muistoksi mahtavan linssikeiton ohje. Marak al Dal on erittäin samantyylinen kuin aiemminkin syömäni yksinkertaiset linssikeitot, mutta maistuuhan se nyt hitusen paremmalta kun sillä on eksoottinen nimi!
MARAK AL DAL
Ainekset:
1 iso sipuli
1 porkkana
3dl punaisia linssejä
8-10dl kasvislientä
2rkl tomaattipyreetä
2tl kurkumaa, 1tl juustokuminaa ja paprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
lisäksi: turkkilaista jogurttia, tuoreita yrttejä
Ohjeet:
Aloita kuullottamalla hienoksi silputtua sipulia ja porkkanaa oliiviöljyssä kuumassa kattilassa. Lisää mausteet, linssit ja kasvisliemi ja keitä kymmenisen minuuttia. Lisää tomaattipyree sekä tarvittaessa hieman lisää lientä (jos keitto näyttää liian kuivalta) ja jatka keittämistä vielä viitisen minuuttia. Tarjoile esimerkiksi jogurtin ja yrttien sekä tuoreen leivän kera!
Tästä opin että marak on arabiaksi sama kuin hepreaksi eli marak;D Kauniilta näyttää Omanissa.
TykkääTykkää