Lehtikaalipesto

lehtikaalipesto

Olen törmännyt elämäni aikana monenlaisiin vastoinkäymisiin, aina pienistä ja mitättömistä suuriin ja elämää värisyttäviin. Kai se on ihan normaalia, vaikeudet ovat osa elämää. Tähän mennessä vastaan ei ole kuitenkaan tullut yhtään sellaista tilannetta, jota pesto ei pelastaisi.

Perinteisen basilika + pinjansiement -yhdistelmän sijaan tällä kertaa valokeilaan pääsevät lehtikaali ja pistaasit. Nauti pastakastikkeena, grillatun kalan ja kasvisten kera tai levitä ohut kerros pestoa täysjyväleivälle, heitä päälle silputtua chiliä ja mozzarellaa ja paahda hetki uunissa. Ne, jotka sanovat ettei ruoka tee onnelliseksi eivät ole maistaneet näitä pestoleipiäni.

Ainekset:

150g lehtikaalia

1,5dl oliiviöljyä

100g kuorittuja pistaasipähkinöitä

2 valkosipulin kynttä

kourallinen raastettua parmesaania

Ohjeet:

Revi lehtikaali pieniksi paloiksi ja heitä tehosekoittimeen. Voit käyttää pestossa myös lehtikaalin paksun varren. Lisää joukkoon oliiviöljyä ohuena virtana samalla kun käsittelet seoksen sileäksi. Lisää seuraavaksi joukkoon pistaasit ja valkosipuli. Saavutettuasi suhteellisen sileän koostumuksen sekoita lopuksi käsin joukkoon parmesaaniraaste.

Tämä resepti on kevyt muunnelma alkuperäisestä, joka on julkaistu alunperin elokuussa 2012 osoitteessa antonanton.fi.

Advertisements
Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: