Risotto alla Milanese tai risotto allo zafferano tunnetaan ehkä monella nimellä, mutta niitä jokaista yhdistää yksi vahva tekijä: nimen taustalla on hämmentävän herkullinen ja hämäävän yksinkertainen sahramirisotto. Muutamasta hassusta aineksesta syntyy syvän aromikas ja hienostunut risotto, joka tekee vaikutuksen myös vahvalla värillään!
Ainekset:
0,5dl oliiviöljyä
2tl sahramia
1 iso sipuli
3dl risottoriisiä
2dl valkoviiniä
1l kasvislientä
75g voita
75g parmesaania, hienona raasteena
suolaa, sahramia
Ohjeet:
Aloita kuullottamalla hienoksi silputtua sipulia öljyssä kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan. Lisää sahrami ja riisi ja paahda pari minuuttia jatkuvasti sekoitellen. Lisää viini ja sekoita huolellisesti. Odota kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut ennen kuin lisäät kasvislientä. Toista pienissä erissä kiirehtimättä – hyvä risotto vaatii aikaa ja jatkuvaa huomiota.
Lisää lopuksi risoton joukkoon kuutioitu voi sekä raastettu parmesaani ja sekoita huolellisesti. Mausta suolalla, koristele sahramilla ja nauti. Tämä risotto toimii erinomaisesti sellaisenaan, tai ylellisenä lisukkeena valitsemallesi ruoalle.